Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Kamera käy

Yritykselläni on käynyt hyvä tuuri. Kuvasimme tv-mainosta samana torstaina kun hallitus tiedotti koronarajoitteista. Tv-sarjan kevätkuvaukset Virossa loppuivat sunnuntaina, päivää ennen koulujen sulkemista. Seuraavat suunnitellut mainoskuvaukset olivat vasta huhtikuun lopussa ja Tv-sarjan kuvaukset jatkuisivat heinäkuussa. Kaikista pahimman ajan yli meillä oli normaalia tekemistä tuotantojen jälkitöissä. Pelkäsimme toki pahinta ja suunnitelmat toiminnan sopeuttamiseksi oli tehty. Onneksi osassa mainostajia oli rohkeutta lähteä tekemään uutta mainontaa. Pääsimme takaisin kuvaushommiin heti toukokuun alussa ja työt ovat jatkuneet meidän osalta jopa edellistä vuotta vilkkaammin, mikä ei valitettavasti koska kaikkia alamme yhtiöitä. Mutta en vielä tuulettele, syksy näyttäneen suunnan loppuvuodelle. Kuvauksiin olemme laatineet annettua ohjeistusta tiukemmat säännöt. Kuvauksia meillä on valvomassa alan ammattilainen joka opastaa ja kertaa kaikille säännöt ennen työpäivän alkua. Käytössämme on maskit, hanskat, silmäsuojat, käsidesit, työryhmiä osastoidaan ja porrastetaan. Olemme onnistuneet hyvin, eikä kukaan ole sairastunut, mutta ”kop-kop” Oma ehdoton suosikkini tekemistämme mainoksista on Prisman mainos, missä perhe pukeutuu kiireellä lähteäkseen juhliin. Lopussa selviää, että he olivat pukeneet vain siistin yläosat, koska vain yläosa näkyy vastapuolen tietokoneen ruudulla. Se oli hyväntuulen mainos, jossa korona-aika otettiin huomioon, mutta ei lähdetty surkuttelemaan sillä, mikä olisi se helpoin tie. Vanhuksia ikkunan takana, tyhjiä katuja, parvekedarudeita jne.. Niitä mainoksia tehtiin maailmalla satoja, joiden erottavana tekijänä oli ainoastaan lopussa kuvaan nouseva logo. Monet ihmiset ihmettelevät ja arvostelevat kauhistuneina miten uskallan käydä Helsingissä lähes viikoittain kuvauksissa ja palata sitten Kankaanpäähän tartuttamaan ihmisiä. ”Koronapesäkkeeseen” meno ei tarkoita sitä, että saa automaattisesti koronaviruksen. Helsinki ei saa minua nuolemaan ovenkahvoja, unohtamaan turvavälejä eikä etsimään yskiviä ihmisiä. Helsinkiläisten korona-käyttäytyminen, ainakin tähän asti, on ollut vastuullista ja huomattavasti tiukempaa kuin mitä näkee esimerkiksi Kankaanpään kaupoissa. Kuinka moni kankaanpääläinen pesee enää käsiään kauppaan mennessä, saati kotiin tullessaan? Ei kato enää tarvitse, koska Kankaanpäässä ei ole koronaa eikä tietenkään tule. "Kuinka moni kankaanpääläinen pesee enää käsiään kauppaan mennessä?