Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Sana vanhustenhuolto pitäisi kieltää – isomummoni loppuelämä muuttui punaisista helmistä ja peilistä

Isomummoni Tyynen syntymäpäivä oli tulossa. Mittarissa oli seuraavaksi jo reilusti yli 90 vuotta, mutta ikä on meillä ollut aina vain numero. Elimme 1990-luvun alkua. Äitini kysyi häneltä, mitä haluaisit syntymäpäivälahjaksi vanhainkotiin. Käsipeilin ja punaiset helmet, hän vastasi. Voi sitä riemua, kun hän avasi paperin! Helmet kaulassaan hän istui ikkunan vieressä pyörätuolissa ja katseli itseään. Hän ei ollut päässyt peilin eteen pitkään aikaan. Ihmisen identiteetti ja naisen naiseus eivät katoa koskaan. Saman koin, kun rasvasin isotätini käsiä viimeisen kerran. Sanoin, että kädet tuntuvat silkinpehmeiltä karjalaisen käsiksi. Meidän huumoriamme. Hän hymyili ja taputti kämmenselkää. Kiitos, että rasvasit. On pöyristyttävää lukea esiin nousevia epäkohtia iäkkäiden hoidosta Suomessa. Niitä putkahtelee vieläpä yksityiseltä puolelta, joka maksaa paljon ja josta on annettu yleisesti mielikuva, että siellä kaikki on paremmin. No ei tunnu olevan. Olen sydämistynyt lisäksi siitä, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, eli vanhusten hoitoa korkealta valvova elin, käyttää sanaa vanhustenhuolto . Autoja huolletaan, ei vanhuksia. Siksi koko sana pitäisi kieltää. Sen pitäisi lähtökohtaisesti olla hoivaa tai huolenpitoa. Viimeisimpinä on uutisoitu muun muassa siitä, että vanhusten hoivalaitoksissa ei ole tehty parannuksia, joita ne ovat määrättyjä tekemään. Samassa jutussa todettiin, että vanhuksia on jätetty yöksi ruuanrippeet kasvoillaan. Mitä ihmettä? Kasvojen pyyhkimisen ei pitäisi vaatia lisäresurssia ja erityistä jaksamista, vaan säädyllisyyttä ja perushuolenpitoa. Tunnen useita, jotka ovat erikoistuneet vanhusten hoivaamiseen. Heistä yksikään ei jättäisi liikuntakyvyttömän kasvoja pesemättä ruokailun jälkeen. Ajatus tuntuu täysin käsittämättömältä. Tällaisessa tilanteessa kyse ei ole hoitajamitoituksesta, vaan siitä, mitä sinä aikana tehdään, kun vanhuksen kanssa ollaan. Miksi toisissa paikoissa asiat toimivat ja toisissa eivät, vaikka mittasuhteet ovat jotakuinkin samat? Onpa helppo huudella ulkopuolelta. Missään nimessä ei ole, sillä täydellisessä tilanteessa hoitaisimme itse vanhempamme ja heidän vanhempansa. Kestäisimme, mitä hoitajat kestävät. Sitähän valtakunnassakin halutaan. Realiteetit tulevat kuitenkin suurimmalla osalla vastaan: työ, perhe, välimatkat, asumismuoto ja lista on loputon. En ole paras lapsenlapsi enkä lapsikaan yhdessä olemisen suhteen. Miksi sitten osoittelen muita? Enpäs, enkä yleistäkään. Totean vain asian, joka itselläni on mielessä koko ajan, kun aika vääjäämättä kuluu. Jos vain voin, kun aika koittaa, äiti, hoivaan sinua samalla tavalla kuin sinä hoivasit minua.