Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Satavuotiaalla on hymy herkässä ja nauru helähtää raikkaasti – Honkajoen vanhin asukas muistelee hauskoja tapahtumia, mutta tragediaakin mahtuu matkaan

– Opettaja tarkisti, kenellä on kaunein pulpetti, kun sen avaa. Minä olin vuorannut pulpettini ja laittanut tapetin sen seiniin. Toisilla oli leivänpaloja ja semmoisia pulpetissa. Minä sain parhaan arvosanan ja viisi markkaa rahaa. Sillä minä ostin pukukankaan, kauniit sannikkaat ja silkkisukat, jotka olivat muotia silloin. Hymy on herkässä ja nauru vielä herkemmässä, kun satavuotias Irja Kalliomäki kertoo pikku tarinoita elämänsä varrelta. Irja Honkasaloksi 13. helmikuuta 1920 syntynyt tyttö oli jo lapsena paitsi säntillinen, myös ahkera. Töitä esikoislapselle riittikin, sillä perheellä oli maatila, ja isä työskenteli maailman merillä kokkina. – Muistan, kun olin paimenessa, ja lehmät pysyivät siellä vainiossa. Minä kävin metsässä marjassa ja noukin perunakopallisen puolukoita. Toin ne puolukat ja maitotonkat polkupyörällä samalla kertaa. Minä olin kova raatamaan. Irjalla oli kolme nuorempaa veljeä ja yksi sisko. Irja Kalliomäki on nyt Honkajoen vanhin asukas. Miehensä Einon kanssa hän ehti olla naimisissa yli 60 vuotta, kunnes tämä kuoli 85-vuotiaana. – Minä tutustuin Einoon jo nuorena. Ajattelin, että en minä tuommoisesta huoli, kun se on niin ruma. Riemukas nauru helähtää taas. Niin vain Eino ja Irja vihittiin vuonna 1946. Irjan nuorempi sisko meni samalla kertaa naimisiin, ja Honkajoella juhlittiinkin kaksoishäitä. – Se oli kaunis näky, kun kävelimme yhdessä kohti alttaria, Irja Kalliomäki tunnelmoi. Eino ja Irja alkoivat seurustella jo ennen sodan syttymistä. Valtaosalla suomalaisista oli tuolloin kova luotto Saksaan, ja Eino Kalliomäki kuului niihin, joka palveli niin sanotussa Viikinkidivisioonassa eli suomalaisten SS-miesten joukossa. – Eino lähti Saksaan ja soti viisi vuotta. Se oli sitä Hitlerin aikaa, ja Eino teki mitä käskettiin, Irja Kalliomäki vakavoituu. Monet ovat halunneet Eino Kalliomäkeä sodan jälkeen tämän kokemuksista haastatella, mutta näihin pyyntöihin hän ei koskaan suostunut. Kovia kokenut mies avautui vain vaimolleen. – Ne ovat niin kauheita asioita, että ei niitä voi tässä kertoa. Häiden jälkeen nuoripari asettui Merikarvialle, jossa Eino ryhtyi sepän oppiin. Miehellä oli intohimo rakennella ja keksiä elämänsä aikana kaikenlaista – myös jonkinlaisia ikiliikkujia, joista Irja-vaimo ei niin piitannut. Irja Kalliomäki puolestaan kävi ompelijakurssin Tampereella ja perusti pukuompelimon Merikarvialla. Parin vuoden päästä tuli kuitenkin lähtö takaisin Honkajoelle, melkoisen dramaattisesta syystä. – Muutimme pois, kun Einon veljeltä katkesivat sormet sirkkelissä. Einon suvun maatilalle tarvittiin työntekijöitä, ja sinne sitten asetuimme. Pian pariskunnalle siunaantui myös kaksi tytärtä, Sinikka ja Leena . Nykyään Irja Kalliomäellä on myös kaksi lapsenlasta ja kolme lapsenlapsenlasta. Ahkeroiminen jatkui maatilalla, jossa Irja jatkoi ompelemista aina, kun tilan töiltä ehätti. – En osannut olla yhtään laiskana, Kalliomäki kuvailee. Irja Kalliomäki oli myös perheen kasööri, joka piti raha-asiat visusti hyppysissään. Traktorin hankinnankin hän hoiti omin nokkineen. – Minä tilasin traktorin Heinolasta ja sanoin, että älkää sitten kaikkein huonointa myykö. Traktori ei mahtunut talliinkaan, mutta minä otin lapion ja syvensin maata pyörien kohdista. Jo mahtui. Työtä rakastavan ihmisen elämä ei tietenkään ole ollut pelkkää työtä. Kalliomäki nauttii tanssimisesta, ja kertoopa hän esiintyneensä myös useassa näytelmäkappaleessa. Positiivinen elämänasenne ja uuttera luonne tuntuvat olevan ainakin osaselityksiä Irja Kalliomäen pitkälle iälle. Vaikeudet on tarkoitettu voitettaviksi. – Murheitakin on ollut, mutta hyvin olen päässyt niistä yli. Hyvästä kunnosta kielii se, että Kalliomäki asui vielä kaksi kuukautta sitten omassa kodissaan. Nyt hän viihtyy Honkajoen Villa Rauhalan palvelutalossa. – Minulle on sanottu, että täällä saan asua niin kauan kuin elän. Jos käsketään vaihtaa paikkaa, minä en lähde, Kalliomäki tokaisee päättäväisesti, mutta hymy kasvoillaan. Kodikas Villa Rauhala on Kalliomäen mieleen, vaikka pientä kritisoitavaakin löytyy – viisi ateriaa päivässä on kuulemma liikaa. – Nyt minua passataan. Työsarka on tehty loppuun asti. Tämä on semmoinen rauhan maa. Nyt on rauhallista. Kuka tietää – ehkä Villa Rauhalassa vietetään 110-vuotisjuhlia kymmenen vuoden kuluttua. "Toin ne puolukat ja maitotonkat polkupyörällä samalla kertaa. Minä olin kova raatamaan.