Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Makkaramäen uusista tonteista ei ole tehty vielä yhtään varausta: ”Ihmisten elämänrytmi on sellaista, että välillä tulee vuosia, kun rakentaminen on hiljaisempaa”

Makkaramäessä Tommilan- ja Jussilankatujen varsilla sijaitsevien uusien tonttien yhteishaku ei ole vielä tuottanut tulosta. Kaupungin vt. mittausteknikko Päivi Holmin mukaan joitakin kyselyitä alueen tonteista on tullut, mutta yhtään varauslappua ei ole vielä jätetty. Alueen kadut, viemärit ja vesijohdot on jo rakennettu. – Kyseessä on hieno luonnonläheinen paikka, jossa on kalliota, monimuotoista kasvillisuutta ja eläimiä. Korkeimman kallion päältä on järvinäköala, hän kertoo. Tontteja on Makkaramäessä yhteensä 11. Niiden pinta-ala vaihtelee Holmin mukaan 1275 neliömetristä yli 2000:een. Tonttien yhteishaku alkoi 23. tammikuuta ja jatkuu 13. helmikuuta asti. Sen jälkeen tontit ovat vapaasti haettavissa. Aluetta on markkinoitu Facebookissa, mutta suurempaa myyntikampanjaa ei Holmin mukaan ole tarkoitus pistää pystyyn. Hän toivoo, että luonnonläheisyys vetoaa ihmisiin. – Tommilankadun päässä olevilla tonteilla on esimerkiksi kalliota omalla tontilla, hän kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Rakentaminen on ollut Kankaanpäässä viime vuosina vaisua. Viime vuonna uusia omakotitaloja rakennettiin Holmin mukaan kolme. Useita vapaita tontteja on Makkaramäen alueen lisäksi myös Pitkämäen ja Kaivolan alueilla. Pitkämäessä tontteja on vapaana 18 ja Kaivolassa 7. – Pitkämäessä on jostain syystä jäänyt etelärinteen kortteli kokonaan varaamatta. En tiedä, miksi aurinkoinen etelärinne ei ole kiinnostanut rakentajia. Kaivolassa vapaana on koko Veteraanikadun alue. Holmin mukaan tavoitteena on avata Veteraanikadun alue muutaman vuoden sisällä. Miksi kaupunki kaavoittaa uusia tontteja ja rakentaa niihin kunnallistekniikan, kun vanhatkin ovat vielä myymättä? – Kaupungin tonttipolitiikkaan kuuluu, että olisi vähän eri suunnilla kaupunkia erilaisia tontteja, joihin voi rakentaa erilaisia rakennuksia, Holm perustelee. Rakentamisen hän uskoo elpyvän lähivuosien aikana. – Ihmisten elämänrytmi on sellaista, että välillä tulee vuosia, kun rakentaminen on hiljaisempaa. Viimeksi Käpylän alue meni kaupaksi ihan hetkessä. Se riippuu aina työpaikoista ja muista tekijöistä, miten ihmiset lähtevät rakentamaan.