Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Keijo Rainerma jäähyväishaastattelussaan: "Me tarvitsemme toivon, suuren toivon"

Olet ollut lähes 40 vuotta Kankaanpään seurakunnan kirkkoherrana. Millainen on Kankaanpään seurakunta ja mitä työsi on ollut? – Seurakunnan jäsenmäärä on noin 12 000 eli lähes sama kuin kaupungin nyt kun kuluvan vuoden alusta Honkajoki ja Jämijärvi kuuluvat Kankaanpään seurakuntaan. Alueen väestöstä tämä tarkoittaa yli 80 prosenttia. Työni on ollut sananjulistusta ja sielunhoitoa, johtamista ja yhteysverkostojen rakentamista Kankaanpäässä ja valtakunnallisesti. Lähetystyön 20 nimikkolähetin ja -kohteiden kautta meillä on yhteys useisiin Aasian ja Afrikan maihin. – Kirkkoherra vastaa johtamansa seurakunnan toiminnasta, taloudesta ja hallinnosta. Talousjohtaja on tärkein työparini. Meillä on erinomaisen taitava, sitoutunut ja yhteistä työnäkyä toteuttava henkilöstö. Vertailussa samankokoisiin seurakuntiin henkilöstökulumme ovat pienimmät. Kuluvan vuoden aikana kappeleistakin on tullut palautetta, jonka mukaan toiminta on vilkastunut ja monipuolistunut. Talous on tasapainossa ja säästössäkin on vähän kappelin peruskorjausta ja kolmen kirkon ylläpitotoimia varten. Seurakuntaliitos toi lisää kiinteistömassaa. Kirkkoherran työhön kuuluu myös hallinto, joka on ollut haasteellista. Mitä sanot lukuisista kanteluista ja valituksista? – Kolme ensimmäistä vuosikymmentäni 1980 - 2010 olivat rakentamisen aikaa sekä hengellisesti että konkreettisesti. Rakennettiin hautausmaan huoltorakennus, Hakoniemen leirikeskus, uusi hautausmaa ja oli kirkon 150-vuotiskorjaus. Isännöimme valtakunnallisia tapahtumia, jotka kokosivat tuhansia. Jumalanpalvelusten keskimääräinen kävijämäärä saattoi olla yli 300 ja lähes sama määrä raamattukoulussakin. Hallinnon voimasuhteet muuttuivat 2010-luvulla. Myimme yksimielisin päätöksin seurakuntakeskuksen huoneilmaepäpuhtauksien vuoksi, koska purkamisen ja uuden rakentamisen lupaa Museovirasto ei antanut ja peruskorjaus olisi maksanut uuden rakentamisen verran. Saimme korvaavat tilat Torikulmasta. Sitten alkoi kanteluiden kierre, jota en saanut loppumaan ja sain siitä tuomiokapitulin huomautuksenkin. Raskastahan se oli, mutta yritin suhteuttaa asioita pieniin ja suuriin. Sama, ymmärtääkseni puolueen taustavoimien hyväksi käyttämä taho, tuotti valituksia, jotka koskivat uusia toimitiloja ja jo aikaisemmin myydyn Niinisalon kirkon toimintaa. Valitukset eivät johtaneet mihinkään paitsi lehtiin ja melkoiseen työmäärään. Ajattelin, että kirkkoherra on isähahmo, joka helposti tarjoutuu nyrkkeiltäväksi monenlaisista syistä. Kirkko on hyväksynyt naispappeuden, mutta sinä et. Miksi? – Kirkko on päätöksellään virasta muuttanut oppiaan silti toteamatta perinteistä kirkkojen valtaenemmistön virkaoppiakaan vääräksi. En kannata naispappeutta kunnioituksesta Raamattua, naista ja itseä kohtaan. Se ei ole raamatullinen. Se halveksii naista perustelemalla tasa-arvon suorittamisella, siis sillä, mitä ihminen tekee, mikä ei ole kristillisen uskon perustelu ihmisarvolle. Ja kolmanneksi itsekunnioituksen vuoksi: mitä seurakunta tekisi papilla, joka toimii omantuntonsa vastaisesti edes painostuksen alla? Sosiaalinen paine, joka johti kirkon opin muutokseen pappisvirasta, kohdistuu nyt opetukseen avioliitosta. Ortodoksit ja katoliset ovat perinteisine oppeineen saaneet toimia rauhassa. Millaisena näet kirkon ja seurakunnan tulevaisuuden? – Elämänkatsomuksen ja uskon kysymykset ja pohdinta eivät häviä eivätkä vähene. Viisi vuotta sitten tulivat tuhannet vierasuskontoiset turvapaikanhakijat ja havahduttivat suomalaiset miettimään, mitä tarkoittaa olla kristitty ja mitä kristinusko on yhteiskuntaamme ja elämäämme vaikuttanut ja tuonut. Nyt vuosikymmenen päättyessä korkeat oikeusviranomaiset kutsuvat suomalaisia keskustelemaan Raamatusta ja joulun merkityksestä. Ei neutraalia arvotyhjää tilaa ole olemassa eikä elämän tarkoitus löydy kokoamisesta, omistamisesta ja kuluttamisesta. Kysymys on siitä, millä eväillä elämää eletään ja elämästä lähdetään. Mitkä ovat arvomme? Joulukin on elämänkatsomus. – Elleivät papit julista ”minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle”, niin professorit, kansanedustajat ja leipäkassien jakajat julistavat. Kristinusko on ilmoitususkonto. Raamattu on Jumalan ilmoitus, me olemme vastaanottajat. Raamatun evankeliumi on yhä ihmeellinen muutosvoima, joka saa ihmiset tekemään parannuksen omasta syntijalanjäljestään ja huolehtimaan paitsi sielunsa pelastuksesta, avioliitoistaan, perheistään, työntekijöistään, yhteisistä asioista, heikoista, vähäosaisista, pakolaisista. – Kirkon tulee julistaa Raamatun ikuisia arvoja. Kun kirkko enemmistönä, mutta varsinkin vähemmistönä, jopa vainottuna, on selkiyttänyt sanomansa palaamalla Raamattuun, se on eniten vaikuttanut ympäröivään yhteiskuntaan. Mitä enemmän kirkko keskittyy maallisiin, tämän puoleisiin, se toistaa muiden jo sanomaa ja sen turhemmaksi se ja kaikki muukin tulee. Ei kirkon tehtävä ole kampittaa herätysliikkeitään ja sulkea ehtoollispöytiä, vaan vastata haasteisiin parantamalla omaa tuotettaan. Ei kirkko etsi hyväksyntää itselleen ”piireissä”, vaan Jumalan armon vastaanottajia. Me tarvitsemme toivon, suuren toivon, sillä ilman tulevaisuutta tämä hetki on vailla merkitystä. Keijo Rainerman lähtösaarna on Kankaanpään kirkon messussa 29. joulukuuta ja sen jälkeen on kiitosjuhla seurakuntasalissa. Rainerman keväällä julkaistavan kirjan ”Eteenpäin - pientä puhetta Paavalista ja pelastuksesta” kiitossivuille on mahdollista antaa nimensä. " Ei neutraalia arvotyhjää tilaa ole olemassa eikä elämän tarkoitus löydy kokoamisesta, omistamisesta ja kuluttamisesta. Kysymys on siitä, millä eväillä elämää eletään ja elämästä lähdetään.