Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Pohjois-Satakunnan vuoden nuori johtaja paljastaa menestyksensä salaisuudet – ”Ei saa pysähtyä”

KANKAANPÄÄ Esan Levykalusteen toimitusjohtaja Jaakko Husari on Pohjois-Satakunnan vuoden nuori johtaja. – Hyvien ehdotusten joukosta Jaakko Husari erottui edukseen ison, nykyaikaisen yrityksen johtajana. Husari on pidetty esimies ja johtaja, johon luotetaan. Hänellä on upea kyky kääntää haasteet mahdollisuuksiksi ja vahva fokus itsensä ja yrityksensä kehittämiseen, Kankaanpään Nuorkauppakamarin projektipäällikkö Noora Finne kuvailee. Husari ottaa tunnustuksen kiitollisena vastaan. – Yrittäjän työ on tasaista puurtamista. Itse pitää kannustaa työntekijöitä, mutta harvemmin kukaan tulee johtajaa kehumaan. Melkein tippa linssissä olin, kun kuulin tästä nimityksestä, Husari tunnustaa. Esan Levykalusteella on 18 omaa työntekijää ja lisäksi vajaa 10 vakioalihankkijaa. Kun Nuorkauppakamarista soitettiin yrityksen työntekijöille ilman ennakkovaroitusta, he kehuivat johtajaansa estoitta: "Hän kannustaa ja ymmärtää meitä”, ”Aina positiivisella asenteella liikkeellä”, "Tekee todella paljon töitä firman ja meidän eteen", "Paras esimies, mitä minulla on ollut”. Husari kuvaa itseään tunneälyllä, positiivisuudella ja järjestelmällisyydellä johtavaksi esimieheksi. Hän haluaa olla ennen kaikkea olla jämpti työssään. – Se pidetään, mitä on asiakkaalle luvattu. Laatu on paras kilpailuvalttimme. Itse pyrin toimimaan esimerkkinä alaisille, Jaakko Husari sanoo. Kodin kiintokalusteita valmistavan firman perusti alun perin hänen isänsä vuonna 1982. Yläasteen jälkeen Jaakko Husari tiesi, että hänkin haluaa yrittäjäksi. – Yrittämisessä parasta on se, että saa itse päättää omasta tekemisestään. Vuonna 2013 Esan Levykalusteessa oltiin tärkeässä käännekohdassa. Niinisalossa toimiva yritys oli tehnyt isoja investointeja tiloihin ja koneisiin sekä henkilöstöön. Markkinanäkymät alkoivat heikentyä rajusti ja piti tehdä iso päätös, painetaanko kaasua ja otetaan riski vielä isommasta menetyksestä. Jaakko Husari uskoi siihen, että yritys kykenisi pärjäämään kilpailussa, jos päästäisiin lähemmäs asiakkaita. Yritys teki suuren strategisen päätöksen ja avasi uuden myymälän Pirkanmaalle. Riski kannatti ottaa. Uusi myymälä tuotti tulosta, toi merkittävästi kasvua ja siivitti Esan Levykalusteen suurten toimijoiden joukkoon Suomessa. Nykyisin yritys tekee yli kolmen miljoonan euron liikevaihtoa. Kasvun myötä roolitus yrityksessä muuttui. Oli aika jakaa vastuuta. – Tarkkaan harkitut ja onnistuneet rekrytoinnit ovat helpottaneet vastuun jakamista muidenkin harteille. Uudet henkilöt ovat tuoneet mukanaan myös arvokkaita, tuoreita näkemyksiä siitä, mihin tulevaisuudessa mentäisiin ja miten. Jos aikoo selvitä kilpailussa jättien kanssa jatkossakin, ei saa pysähtyä. Yhdessä on mentävä eteenpäin ja tehtävä uusia strategisia päätöksiä, Husari pohtii. Kalustealalla kilpailu on kovaa ja isojen joukossa on vain harvoja täysin suomalaisomisteisia toimijoita. Husari nauttii kilpailemisesta vapaa-aikanaankin. Hän harrastaa triathlonia ja osallistuu lajin harrastekisoihin. – Urheilu on hyvä henkireikä ja vastapaino työlle. Nyt yrityksessä itää ajatus seuraavan askelen ottamisesta. Suunnitelmissa siintää uuden myymälän avaaminen pääkaupunkiseudulle, mutta koronan takia uusi investointi on toistaiseksi jäissä. – Korona sinänsä ei ole vaikuttanut kielteisesti meidän toimialaamme, pikemminkin päinvastoin. Laajemmassa kuvassa korona on kuitenkin lisännyt niin paljon epävarmuutta markkinoille, että juuri nyt ei uskalla ottaa ylimääräistä riskiä. Nuorkauppakamari toteutti kilpailun yhteistyössä Kankaanpään OmaSäästöpankin kanssa. Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun tavoitteena on nostaa esiin taitavia nuoria johtajia ja kannustaa nuoria hakeutumaan johtotehtäviin. "Melkein tippa linssissä olin, kun kuulin tästä nimityksestä. Jaakko Husari Pohjois-Satakunnan vuoden nuori johtaja