Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kunnat kovilla koronan takia – Karviassa yt-neuvottelut ovat maanantaina kokoontuvan kunnanhallituksen asialistalla

Kankaanpään ympäristökunnissa Siikaisissa, Karviassa, Pomarkussa, Jämijärvellä ja Honkajoella on poikkeustilasta huolimatta otettu koronavirus vastaan rauhallisin mielin. Monenlaiset valmiuslain vaatimat järjestelyt ovat kuitenkin pitäneet viranhaltijat kiireisinä. Siikaisissa kunta lähti mukaan järjestämään kauppakassipalvelua alueen ikäihmisille. Kauppias kerää ruoat asiakkaan tilauksesta, ja kunnan vapaa-aikatoimen työntekijät kuljettavat ruoat perille. – Juuri viime syksynä harjoittelimme poikkeustilanteita varten. Meillä on täällä hyvä henki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Uskon, että yhdessä kyllä tästä tilanteesta selviämme, kunnanjohtaja Viveka Lanne arvioi. Siikaisten kunnassa ei ole pohdittu työntekijöiden lomautuksia. – Esimerkiksi opettajien työ ei ole kadonnut mihinkään. Hehän hoitavat lasten etäopetusta. Kyllä kaikilla muillakin töitä riittää, mutta jos poikkeustila jatkuu kovin kauan, sitten täytyy tilannetta miettiä uudelleen, Lanne sanoo. Karviassa lomautukset ovat jo käyneet kunnanjohtajan mielessä. – Meillä on paljon taloushaasteita ennestään. Terveydenhoidon kustannukset tulevat nyt nousemaan, samalla kunnan verotulot varmasti laskevat. Mahdollisista lomautuksista tullaan keskustelemaan maanantain kunnanhallituksen kokouksessa, kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma sanoo. Karvian kunta on kerännyt vapaaehtoisia henkilöitä poikkeustilanteeseen joutuneiden yksityishenkilöiden auttamiseksi sekä kunnan kriittisten toimintojen ylläpitämiseksi. Karviassa paikalliset ruokakaupat tarjoavat ruoan kotiinkuljetuspalvelua. Jämijärvellä lomautuksia ei suunnitella lainkaan. – Meillä on pieni organisaatio, ja täällä kyllä riittää tekemistä kaikille. Henkilöstö on suhtautunut tilanteeseen hyvin joustavasti, ja he ovat valmiita tarttumaan erilaisiin työtehtäviin, kunnanjohtaja Markus Ojakoski sanoo. Jämijärvellä paikalliset yritykset ovat mukana auttamassa poikkeustilanteen järjestelyissä. Apteekki tarjoaa lääkkeiden, kauppa ruokakassien ja huoltoasema aterioiden kotiinkuljetusta. Myöskään Pomarkussa eivät henkilöstön lomautukset ole ensimmäisenä asialistalla. – Lomautukset olivat meillä käytössä juuri viime vuonna. Kunnassa henkilöstön lukumäärä on jo ennestään karsittu minimiin. Vaikka esimerkiksi opettajat tekevät nyt etätöitä, niin lomailemaan he eivät ehdi, vaan työtä on entistä enemmän, kun jokaista oppilasta pitäisi opettaa ja seurata erikseen. Opettajat itsekin ovat tällä viikolla saaneet lisäopetusta digitaalisten laitteiden käyttöön, jotta opetus onnistuu mahdollisimman sujuvasti, kunnanjohtaja Jari Rantala kertoo. Hän on kokenut, että kriisin aikana kaikki Pomarkussa puhaltavat yhteen hiileen. Paikallinen kauppias on aloittanut ruokien kotiinkuljetuspalvelun. – Tietenkin kunta seuraa aktiivisesti tilannetta. Jos tartuntoja tulee paljon, kunta on valmiina auttamaan esimerkiksi kuljetuspalvelussa. Henkilöstö ymmärtää poikkeustilanteen, on valmis joustamaan ja tekemään erilaisia työtehtäviä tarpeen mukaan. Honkajoella mahdollisuutta lomauttaa kunnan henkilöstöä ei ole poissuljettu. – Jos tämä tilanne menee ohi kuukaudessa, niin sitten tuskin on tarvetta lomautuksille, mutta jos tilanne jatkuu kuukausikaupalla, lomautuksiin saatetaan turvautua, kunnanjohtaja Ulla Norrbo kertoo. Honkajoen kunta tarjoaa asiointipalvelua karanteenissa oleville yli 70-vuotiaille. Lisäksi kunta tavoittelee eri kyliltä vapaaehtoisia, jotka voisivat toimia asiointipalvelun apuna. "Juuri viime syksynä harjoittelimme poikkeustilanteita varten. Meillä on täällä hyvä henki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Uskon, että yhdessä kyllä tästä tilanteesta selviämme. Viveka Lanne kunnanjohtaja