Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Pohjois-Satakunnan matkailu voi saada kunnon buustin

Jämin hiihtotunnelin päätyminen urheiluseura Jämin Jänteen pyöritettäväksi on keskikesän hyviä uutisia. Lähes koko osakekannan omistava Jämijärven kunta solmi valtakunnallisesti tunnetun hiihtoseuran kanssa sopimuksen tunnelin hoitamisesta. Omistus säilyy edelleen kunnalla, samoin hallinto ja taloudellinen vastuu, mutta arkeen ja markkinointiin uusi kuvio tuo rutkasti lisää hapenottokykyä. Tunneli on luonnollisesti edelleen tärkeä olosuhde-etu alueen hiihtäjille, mutta oleellista olisi saada putkeen vielä entistäkin enemmän "hiihtoturisteja". Jämin jylhät maisemat ovat takuuvarma elämys myös harrastelijoille, mutta myös lajipiireistä on kahmittavissa entistä isompia massoja niin, että rahavirrat kasvavat. Tunnelin etuja ovat lumivarmuus sekä hyvä tai siedettävä etäisyys moniin isompiin kaupunkeihin. Kohdemarkkinoinnin ydintä ovat oman ja lähimaakuntien aktiiviharrastajat, mutta heidän houkuttelemisekseen ei kannata kangistua perinteisiin kaavoihin. Uusia ideoita ja täkyjä kannattaa pohtia mahdollisimman avoimin mielin. Satakuntalainen vaatimattomuus kannattaa ainakin ideointivaiheessa heittää jorpakkoon. Palveluja tuotteistettaessa ja erilaisia leiri- tai kisapaketteja kehiteltäessä vain mielikuvitus on rajana. Ideat ovat tärkeämpiä kuin markkinointiin käytettävät eurot. TV:stä tutut ja sanavalmiit maajoukkuehiihtäjät Ristomatti Hakolan johdolla ovat tunnelille mainioita markkinointikasvoja.