Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kiipeily kaikissa muodoissaan kiehtoo Jämijärven koulun rehtoria: Tuomo Pesonen on käynyt kymmenellä yli neljän kilometrin vuorenhuipulla

– Joskus 18-vuotiaana se alkoi. Kaveriporukassa oli joku kokeneempi kiipeilijä, ja menimme noin 17-metriselle kallionseinämälle kokeilemaan. Jämijärven koulun rehtori, sivistystoimenjohtaja Tuomo Pesonen on intohimoinen kiipeilijä. Kipinä iski heti ensi kerrasta, minkä jälkeen Pesonen on harrastanut kiipeilyä sen eri muodoissa noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Pesonen ei omien sanojensa mukaan kuulu huimapäihin, jotka tavoittelevat aina vaan äärimmäisempiä saavutuksia – korkeampia huippuja tai vaikeampia kallioseinämiä. Hänelle kiipeilyn viehätys on kokonaisvaltaisempi. – Tämä on hyvin monipuolinen liikuntamuoto, jossa on sopivasti vaikeuttavia tekijöitä, kuten sääolosuhteet, Pesonen kuvailee. Pesosta kiehtoo kokonaisvaltainen reitin kiipeäminen, joka lähtee jo harjoittelusta, välinehankinnoista ja reitin pohdinnasta yhteisine kahvihetkineen. Hän nauttii kokonaisesta prosessista, joka huipentuu lopulliseen matkaan. Kuin ohimennen Pesonen mainitsee kiivenneensä kymmenelle yli neljän kilometrin vuorenhuipulle Keski-Euroopan alueella. – Mont Blancin huipulla olen käynyt kolme kertaa. Joka kerta olemme lähestyneet huippua eri taktiikalla ja eri suunnista. Paljon eri puolilla Eurooppaa kiipeillyt Pesonen nimeää suosikkikohteekseen Pohjois-Italian Dolomiitit. Siellä hän on käynyt monena vuotena. – Siellä on paljon tekemistä kesällä, ja aina löytyy uutta. Pystyy vetämään vuorta ja pitkiä kallioreittejä. Kelit ovat kivat – ei ole älyttömän kuuma, mutta lämmintä kuitenkin. Jotkut Norjan Lofootit ovat sellaiset, että jos siellä sataa, siitä ei tule loppua. Kiipeilyn eri muotoja riittää sisäliikuntapaikoilla kiipeilystä aina vuorten valloittamiseen. Jälkimmäisessä yhdistyvät kiipeilyn ja retkeilyn eri muodot monipuoliseksi kokonaisuudeksi, joka vaihtelee suuresti kohteen ja suunnitelman mukaan. Pesosen lempilajeja ovat kalliokiipeily ja erityisesti jääputouskiipeily. – Kun mennään sisähallista kalliolle, mukaan tulee paljon liikkuvia osia. Et pysty etukäteen sanomaan, minkä muotoinen kivi on ja mistä saa otteen, vaan ote pitää löytää. Siitä tulee nyanssia siihen juttuun, Pesonen luonnehtii. Jääputouskiipeilyssä samakin reitti on joka vuosi ja jopa joka kuukausi erilainen. Jäähän tartutaan hakulla, joten periaatteessa otteen voi ottaa mistä vaan, kun verrataan kalliokiipeilyyn. – Jäältä voi kuitenkin pudota samalla tavalla kuin kallioltakin. Lisäksi voi tippua jäätä ja pahimmillaan jopa koko seinä. Pesosen seuraava matka suuntautuu Ruotsin puolelle Jällivaaran korkeudelle. Siellä ovat ohjelmassa ensimmäiset kesän jälkeiset jääkiipeilyt. Kiipeilyyn liitetään mielikuvissa usein riskihakuisuus ja jopa kuolemanvaaran uhmaaminen. Pesonen tyrmää näiden viehätyksen ainakin omalla kohdallaan. – Kiipeily on vaikkapa jääkiekkoa turvallisempi laji, kun suunnitellaan huolella ja käytetään asianmukaista varmistusvarustusta. Toisaalta se on laji, jossa harvinaiset onnettomuudet voivat johtaa kuolemaan, Pesonen vertailee. Puhuessaan riskienhallinnasta Pesonen nostaa esiin tammikuussa Norjassa tapahtuneen kiipeilyonnettomuuden, jossa neljä kiipeilijää kuoli. Pesonen seurueineen oli menossa samalle seudulle kiipeämään saman viikon loppupuolella. – Ennen lööpin tulemista päätimme, ettemme lähdekään, koska olosuhteet ovat riskialttiit. Jälkeenpäin on helppo todeta, että teimme oikean valinnan. Pesonen nauttii lajin sosiaalisesta luonteesta, jossa korostuu kiipeilijöiden välinen luottamus. Mittavampi suoritus vaatii ainakin kahden henkilön yhteistyötä. – Kun kiivetään parina, homman pitää toimia yhdessä myös mukavuusalueiden ulkopuolella. Ei riitä, että toinen pystyy tai toinen luottaa, vaan se on molemminpuolista. Kun toinen pettää, molemmat ovat vaarassa. Kuolemaa uhmaavat soolokiipeilijät ovat Pesosen mukaan oma lukunsa. – Se ei ole enää mitään peruskiipeilyä, vaan siinä on joku överipalikka päällä.