Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Joona Anttila palasi tiistaina KaMan pelaavaan kokoonpanoon – omat onnistumiset tappioon päättyneessä ottelussa eivät lämmittäneet mieltä: ”Tästä pelistä ei jäänyt oikeastaan mitään käteen”

Kankaanpään Mailan tiistain kotiottelussa Koskenkorvan Urheilijoita vastaan Maila oli laittanut kokoonpanoaan uuteen uskoon. Vuorotellen numerolla yksi alkukauden aikana pelanneet Niko J Korhonen sekä Manu Haukkala aloittivat ottelun ensi kertaa jokeripaidoissa. Toisella jaksolla kotijoukkue palasi kuitenkin alkukauden peruspermanenttiinsa ulkopelin osalta. Kaksikon ulkopelissä korvasivat muutaman ottelun poissa kokoonpanosta ollut Teemu Utunen sekä KaMan farmijoukkueesta, Suomensarjassa pelaavasta Ikaalisten Tarmosta nostettu Joona Anttila . Itse ottelu oli kotijoukkue Mailan osalta tervanjuontia. Katastrofaalinen ensimmäisen jakson alku ja läpi illan takunnut sisäpeli ei antanut tällä kertaa kotiyleisölle suuria riemunaiheita. Vierasjoukkue Koskenkorvan Urheilijat oli tyly, pelaten ehjän kahdeksan vuoroparia ja ryöstäen Kankaanpäästä puhtaan 2–0 (8–3, 4–2)- vierasvoiton. Avausjaksolla vierasjoukkue KoU tyrmäsi KaMan kanveesiin heti jakson alussa. Kotiyleisön kannalta karmivan jakson alkutahdit löi Koskenkorvan Ville-Veikko Olli . Kankaanpääläistenkin paidasta tutun, Eurajoen Veikkojen kasvatin painava kolmospuolen kumura yllätti Mailan koppari Topias Liljan ja kenttä rullasi kunnarin ja kolmen tavallisen juoksun arvoisesti. Ollin viiden juoksun avausjakso ja vahvassa vireessä olevan Patrik Wahlstenin kolme lyötyä juoksua riittivät selvään avausjakson voittoon. KaMan jäädessä toisella jaksolla kolmeen kolmostilanteeseen ja kahteen lyötyyn juoksuun vierasjoukkue vei myös toisen jakson nimiinsä. Jakson kulminaatiopisteeksi muodostui Koskenkorvan kolmannen tasoittavalla sisävuorolla Patrik Wahlstenin lyömä tarkka ja painava kolmosluukkulyönti ajotilanteesta. Pelipallo painui aina palloiluhallin seinään saakka ja kahden juoksun lyönnin tuloksena vierailijat siirtyivät jo 4–1- jaksojohtoon. Viime kaudella todellisen sisääntulon Superpesikseen tehneen Joona Anttilan peli sujui koko joukkueen tapaan hieman alavireisesti. Hän aloitti ottelun numerolla neljä saaden luonnollisesti sisäpelivastuuta. Pari onnistunutta vaihtolyöntiä eivät kuitenkaan miestä tappiopelin jälkeen suuremmin lämmittäneet. – Omalta osaltani ei parasta, mutta ei huonointakaan peliä. Aikalailla peruspeli näin kauden ensimmäiseksi Superin peliksi. Ajatellen koko joukkueen suoritusta, illasta muodostui pannukakku etenkin sisäpelin osalta. – Tästä pelistä ei jäänyt oikeastaan mitään käteen. Perättäiset onnistumiset puuttuivat sisäpelin puolelta ja kotiuttaminenkin oli hieman takkuista. Toivottu jatkumo puuttui, analysoi Anttila. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Anttilan pelillinen alkukausi on sujunut farmiseura Ikaalisten Tarmon riveissä. Tarmon puolella hän on ollut ulkopelissä linjapelaaja, sisäpelissä rooli on ollut joko numerolla kolme tai neljä. Seitsemän pelatun ottelun aikana miehen tilastoihin on kertynyt 13 lyötyä juoksua, kuusi tuotua juoksua ja yhteensä 39 kärkilyöntiä. KaMan sopimuspelaajan oli helppo hypätä peleihin mukaan myös pääsarjan puolelle. Anttila oli mukana talvikauden harjoitusotteluissa sekä hän on myös luonnollisesti harjoitellut koko ajan joukkueen mukana. Myös viime kaudella KaMan superpesismiehistössä pelatut 18 pääsarjaottelua ovat luomassa hyvää pohjaa, joten hyppy tuntemattomaan paluu pelaavaan kokoonpanoon ei missään tapauksessa ollut. – Toki Suomensarjan ja Superpesiksen välinen tasoerohyppy on todella suuri. Esimerkiksi lyönnit ovat Superin puolella paljon laadukkaampia ja kovempia. Tasoero korreloituu Anttilan mukaan myös Suomensarjan sisäpeliratkaisuihin. Maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla hivenen heikompikin lyönti saattaa riittää onnistumiseen. Pääsarjassa tilanne on tyystin toinen ulkokenttien ollessa huippuunsa viritettyjä. Heikkoa suoritusta harvemmin palkitaan kärkilyönneillä tai juoksuilla. Anttila toteaa, että alkukausi on sujunut Tarmossa hyvin. Hän pysyi talvikauden terveenä ja sai alleen hyvän harjoituskauden. – Kun voittoja on tullut, niin kyllä pelaaminenkin silloin maistuu. Kaiken koronahässäkän jälkeen on ylipäätään hienoa, että on päästy pelikentille, kiteyttää Anttila.