Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Tavoitteena alueellinen pelaajapolku – Ikaalisten Tarmosta KaMan farmiseura, yhteistyö lähenee myös Pomarkun Pyryn kanssa

Kankaanpään Maila on solminut farmisopimuksen Ikaalisten Tarmon kanssa. Tarmon miesten joukkue pelaa tulevana kesänä Suomensarjaa sarjan etelälohkossa. Ikaalisten Tarmon kanssa solmitun farmisopimuksen lisäksi KaMa solmi lähiseurasopimuksen niin ikään Suomensarjassa pelaavan Pomarkun Pyryn kanssa. Kankaanpään Mailan puheenjohtaja Jani Mäntylä toteaa, että farmisopimus Tarmon ja lähiseurasopimus Pyryn kanssa on alkulaukaus kohti suurempaa, seutukunnallista yhteistyötä. Hänen visioissaan on rakentaa tulevien vuosien aikana alueen pelaajapolku siihen kuntoon, että jokaiselle juniorille löytyisi oman tasoinen ja ennen kaikkea kehittävä pelipaikka lähialueen seuroista. – Se, että saisimme nyt visioidun yhteistyön alueellamme toimimaan, hyödyttäisi koko alueen seuroja ja niiden kautta kehittyviä nuoria, toteaa Mäntylä. Projekti on pitkäjänteinen ja KaMa satsaa siihen myös taloudellisesti. Lähitulevaisuuden tähtäimessä on, että Ikaalisten Tarmo saataisiin nousemaan maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykköspesikseen. Tämä mahdollistaisi sen, että 40 kilometrin säteellä alueella olisi edustusta Superpesiksestä aina maakuntasarjatasolle saakka. – Tulevana kesänä Tarmossa tullaan näkemään niitä KaMan superpesispelaajia, jotka eivät mahdu pelaavaan kokoonpanoon. Tarmolla on jo itsessään vahva runko Suomensarjan tasolle, joten mielestäni on realismia tavoitella sarjanousua Ykköspesikseen jo tulevan kesän aikana, kiteyttää Mäntylä. KaMa on tehnyt Tarmon kanssa yhteistyötä jo viime kausien aikana lähiseurasopimuksen merkeissä. Tarmo on edellisen kerran ollut kankaanpääläisseuran farmiseurana 2010-luvun alkuvuosina. Vaikka viimeisien vuosien aikana ikaalislaisjoukkuetta ei ole nähty suurissa parrasvaloissa, sen historia huokuu kutienkin menestystä. Seuran naisten joukkue on voittanut vuosien saatossa neljä Suomen mestaruutta vuosina 1985–1987 ja 1991. Tarmon miesten joukkue on nähty SM-sarjatasolla vuosina 1980 ja 1982. Mäntylä korostaa, että nyt solmittava merkittävä alueellinen yhteistyö hyödyttää laajalti alueen seuroja ja niiden toimintaa. Hän korostaa, että yhteistyöseuroissa sekä olosuhteet että valmennus ovat hyvällä tasolla. – Toki tämä helpottaa myös meidän toimintaamme. Alueellisen yhteistyön ja pelaajapolun toteutuessa meidän ei tarvitse vuosittain neuvotella farmisopimuksia ja niihin liittyviä kuvioita. Kun saamme kuvion toimimaan, se hyödyttää kaikkia seuroja. Mailan edellinen farmiseura Pöytyän Urheilijat saa Mäntylältä varauksetonta kiitosta hyvin sujuneesta yhteistyöstä. – Yhteistyö oli saumatonta heidän kanssaan. Voisin nostaa esimerkiksi esimerkiksi Toni Pomellin siirron kaudella 2018. Meidän kokoonpanotilanteemme oli tuolloin todella ongelmallinen ja samalla siirtoraja oli menossa umpeen. Pöytyäläiset antoivat tuolloin Pomellin meidän käyttöömme, vaikka hän oli pöytyäläisten yksi tärkeimmistä pelaajista ja koko Ykköspesiksen yksi parhaista polttolinjapelaajista, kiteyttää Mäntylä. Seurasiirtoikkuna kaudelta 2018 sulkeutui sunnuntaina 21.7 kello 23.59. Pomellin siirto naulattiin järjestelmään samaisena sunnuntaina 23.34. – Se sunnuntai jäi mieleen kohtuu kiireisenä iltana. Ilta on kuitenkin hyvä esimerkki meidän ja Pöytyän yhteistyön laadusta.