Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Muorin syliin mahtuu lapsia – omat ja sijaislapset kasvatettiin samojen sääntöjen mukaan

KANKAANPÄÄ Kankaanpääläisen Marja-Liisa Isoviidan ovikello soi taannoin aamuvarhaisella ja hän mietti, että kuka siellä mahtaa olla näin aikaisin liikkeellä. Oven takana seisoi posteljooni, joka ojensi hänelle kirjeen. Sen sisältä paljastui yllätys. Kirje oli presidentti Sauli Niinistöltä . Kankaanpään Verttuulla elämäntyönsä pientilallisen emäntänä tehnyt Marja-Liisa Isoviita on yksi niistä äideistä, joka palkitaan äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein kasvatustehtävästään. Marja-Liisa Isoviita on iloinen karjalainen, joka syntyi 76 vuotta sitten Ristolaisen perheeseen rajan taakse jääneessä Hiitolassa. Hän on viimeisimpiä lapsia, joka myös ehdittiin kastaa synnyinpitäjässä, ennen kuin perheen piti lähteä pitkälle evakkomatkalle. Perhe sijoitettiin ensin Maalahteen Pohjanmaalle ja sieltä matka jatkui mutkien kautta Honkajoelle. – Honkajoella asuimme Siikaistentien varrella, mutta kotimme tuhoutui suurpalossa 1959 ja jouduimme muuttamaan Honkakoskelle Petkeleen kylään. Kankaanpäähän karjalaistyttö päätyi tavattuaan Pohjanlinnassa tansseissa tulevan miehensä Pauli Antero Isoviidan . – Hän oli hiljainen nuorimies ja minä tällainen puhekone. Olimme toistemme vastakohdat, joten täydensimme sopivasti toisiamme, muistelee Marja-Liisa Isoviita. Nuori miniä asettui Verttuulle saman katon alle appivanhempiensa ja miehensä sisarusten kanssa. Vuosien vieriessä perhe kasvoi kuudella omalla lapsella, joista yksi menehtyi kahden kuukauden ikäisenä. Pientilalla riitti tekemistä, sillä parhaimmillaan navetassa oli 42 päätä, lypsylehmiä ja nuorta karjaa sekä sikoja ja kanoja. – Mieheni oli traktoriurakoitsija Kankaanpään kaupungilla ja minä pyöritin arkea kotitilalla. Marja-Liisa Isoviita muistelee, että navettaan noustiin puoli viideltä aamulla ja päivän aikana ennen iltalypsyjä hän ehti pyykätä, leipoa ja käydä marjassa sekä sienessä. Lasten kasvaessa heistä oli myös paljon apua talon töissä. Omien lasten lisäksi Isoviidan perheessä on ollut pitkäaikaisessa sijoituksessa neljä lasta ja lyhytaikaisia niin paljon, että heidän määräänsä ei kykene enää laskemaan. – Ensimmäiset kesälapset otimme, kun omat lapset olivat pieniä ja he kaipasivat leikkiseuraa. Ensimmäiset kolme tukiperhelasta tulivat vuonna 1987 ja samana vuonna tuli myös ensimmäinen sijaislapsi. Viimeiset sijaislapset muuttivat heiltä omilleen vuonna 2002. Perheessä pidettiin tarkkaa huolta siitä, että kaikilla lapsilla oli samat säännöt. Aikuisiksi perheessä kasvaneet sijaislapset ovat omille lapsille myös kuin sisaruksia ja he pitävät keskenään tiiviisti yhteyttä. Mummula on heille kaikille myös mummula. – Jos perheeseen otetaan sijaismuksuja, niin heitä täytyy kohdella ihan samalla tavalla kuin omiakin. Marja Liisa Isoviita siteeraa Sylvi Kekkosen sanomaa: Pieni on äidin syli, johon ei mahdu kuin omat lapset Marja-Liisa Isoviita jäi leskeksi kymmenisen vuotta sitten ja muutti Kankaanpään keskustaan kerrostaloon, jonka ovi käy tiuhaan. Lapsia ja lastenlapsia tulee ja menee muorin luona. Lastenlapsia on kertynyt jo 13 ja lastenlasten lapsiakin kaksi. Lapset muistavat, että Verttuun kotona meno oli kuin rautatieasemalla. Siellä olivat aina ovet kaikille avoinna ja pöytään katettiin lisää lautasia, jos vieras sattui poiketa ruoka-aikaan.