Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Pääkirjoitus: Onko Kankaanpään palvelutaso jopa liian hyvä?

Perjantaina julkistettu Kankaanpään kaupungin tervehdyttämisohjelma on monen tahon yhteisen vaivannäön tulos. Mukaan on otettu paitsi konsultin, myös kaikkien poliittisten ryhmien, johtavien viranhaltijoiden ja henkilöstöryhmien näkemykset. Valmistelutyö on ollut erittäin perusteellista. Koska tekijöitä on monta, myös mielipiteitä on useita. Näkökulmasta riippuen tähän mennessä saavutetuista onnistumisista – löydetyistä säästökohteista ja lisätulojen lähteistä – löytyy sekä kehuttavaa että moittimisen arvoista. Ylirohkeaksi tasapainotusohjelmaa kutsuu tuskin kukaan. Henkilöstön kuulemiseksi on myös käyty yhteistoiminta- eli yt-neuvottelut, joilla on monesti ikävä kaiku. Tällä kertaa kaupungin työntekijöillä on syy tyytyväisyyteen, sillä säästöjä ei haeta irtisanomisilla, lomautuksilla tai osa-aikaistamisilla. Kunta-alan ja julkishallinnon konsulttiyhtiö Perlaconin Eero Laesterä muistuttaa, että Kankaanpäässä palvelut ovat olleet tähän asti erittäin hyvät. Äänenpainoista aistii, että ne jäävät nyt tehtävän höyläyksen jälkeenkin hieman turhan hyvälle tasolle. Pohjimmiltaan kyse on puhtaasti siitä, mihin Kankaanpään kokoisella kaupungilla on 2020-luvulla varaa. Siksi nyt kertyneet paperinivaskat tai sähköiset asiakirjat kannattaa pitää tallessa ja helposti saatavilla. Vaikka ensi vuosi tuo erävoiton, talouskurimusta ei ole vielä nujerrettu. Talkoot ovat vasta alkaneet.