Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Loppuviikolle ennustetaan Satakuntaan yli 10 asteen lämpöjä

Koronakaaoksen runtelemaan Suomeen on luvassa hyviä sääuutisia, kertoo Foreca. Kylmä ilmamassa väistyy ainakin Etelä-Suomen yltä ja ennusteissa näkyy loppuviikolla + 10 asteen lämpötiloja, paikoin ylikin. Satakunnassa esimerkiksi Porissa ja Kokemäellä kivutaan perjantai-iltapäivänä yli 10 asteen. Meteorologi Joanna Rinteen mukaan Suomen yllä oleva kylmä ilma väistyy pian ja Suomeen puskee lämpimää ilmaa suoraan Espanjasta asti. Torstain tienoilla ilma on Suomessa jo lämmintä, mutta lämpötilat jäävät vielä 10 asteen alle. Lopullisesti lämpötila nousee Suomen etelä- ja keskiosassa kevään puolelle loppuviikosta, kun lämpimän ilmamassan lisäksi ilmavirtaus kääntyy ja tuo Föhn-tuulen Suomeen. Rinteen mukaan ennusteessa on riskinsä. Näin tapahtuu, jos esimerkiksi pilvisyyden määrä runsastuu. Silloin lämpötilat nousevat, mutta ei ihan ennusteiden tasolle. Maaliskuun lämpöennätykseen on vielä pitkä matka. Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin maaliskuussa 2007 peräti 17,5 astetta.