Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kaatumisia, välinerikkoja ja tuskaa: Katso miltä näytti Tour de Skin loppunousu actionkameran silmin – ”Aika oli mitä oli, mutta maaliin päästiin”

Hiihtourheilun seuraajille muutamat kisakalenterin kohteet ja kilpailut ovat toisia kohteita kiinnostavampia, niin kutsuttuja klassikkoja. Olympia- ja MM-kilpailuiden lisäksi ainakin Oslon Holmenkollenin pitkien matkojen kilpailut valtavan yleisömassan ja telttakeskittymien keskellä ovat kokemisen arvoisia, vaikka valitettavasti tätäkään klassikkokilpailua ei hiihdetä enää klassisella tavalla eli väliaikalähtökilpailuna. Keski-Euroopan hiihtokiertue Tour de Skin loppunoususta on reilussa 10 vuodessa muodostunut omanlainen erityinen klassikkonsa. Noin yhdeksän kilometrin mittainen kiertueen päätösosuus huipentuu kolmen kilometrin pituiseen yhtäjaksoiseen nousuun, jonka jyrkin nousukohta on 28 prosenttia keskinousuprosentin ollessa hivenen reilu 12. Kun oma penkkiurheilumatkani suuntautui menneen uudenvuoden tienoolla seuraamaan Tour de Skin Toblachin ja Val di Fiemmen osakilpailuita, oli selvää, että loppunousu on pakko päästä itsekin kokeilemaan. Mikäli matka vie kisoja seuraamaan, loppunousun omakohtainen kokeileminen on tehty helpoksi. Päätöspäivän aattona ennen virallista Tourin päätöstä käydään kaikille avoin Rampa con i Campioni, eli vapaasti käännettynä mestareiden nousu- hiihto. Avoimen kilpailun latu noudatteli lähes kokonaisuudessaan virallista päätösetapin reittiä. Ainoastaan kilpailun alussa Lago di Teseron hiihtostadionilla hiihdettävä lenkki oli hivenen lyhyempi kuin virallisessa kilpailussa. Osallistuminen maksoi 25 euroa ja ilmoittautuminen oli mahdollista sekä etukäteen internetissä että kilpailuaamuna kisakansliassa. Itse olin hoitanut ilmoittautumisen ajoissa netin välityksellä jo siksi, että eipä ainakaan tulisi jänistettyä tapahtumapäivänä jonkun tekosyyn vuoksi. Kilpailupäivän aamun sää oli kirkas ja raikas. Yöllä laaksossa oli muutamia pakkasasteita ja mitä pidemmälle päivä eteni, aurinko pääsi paistamaan pilvettömältä taivaalta, ellei se sitten sattunut menemään vuoristojen taakse piiloon. Kilpailun alkaessa kello 10 paikallista aikaa ladulle säntäsi yhteensä 170 kilpailijaa. Kuten tavallista, ensimmäisen kilometrin tungos piti sisällään muun muassa katkenneita sauvoja ja kaatumisia. Katso alta video hiihdon ensimmäisestä kahdesta kilometristä. Ensimmäisen vajaan parin kilometrin hiihdon jälkeen latu erkaantui hiihtostadionilta kohti Alpe Cermisin nousua. Stadionin ja nousun välinen, noin neljän kilometrin mittainen latu oli nopeaa ja alaspäin hivuttavaa osuutta. Oma keskinopeuteni oli mäen alle tultaessa noin 19 kilometriä tunnissa, vaikka itsekin hiihdin helpon osuuden melko maltillisesti. Itse laskettelurinteen juurella huomaa hyvin nopeasti pelin hengen. Reitti on poikkeuksellinen ja rankka: Noin kolmen kilometrin matkalla nousumetrejä tulee 420 metriä. Vertailukohdaksi nousumäärälle voidaan ottaa esimerkiksi Pirkan Hiihdon legendaarinen Rokkakosken nousu. Siinä nousumetrejä tulee niin ikään noin kolmen kilometrin matkalla 80. Luku Tourin loppunousussa samalla matkalla on siis noin viisinkertainen. Pian nousun alkaessa huomasin, että tuntemukset voisivat olla paremmatkin. Kun keskivartalo alkaa kramppaamaan, eteneminen hidastuu vaikka jalat ja ylävartalo antaisivatkin myöden. Kun mäkeä oli noustu noin puoli kilometriä, oli pakko nöyrtyä ajatukselle pienistä välitauoista. Samalla roskakoriin lensi myös jokseenkin realistinen tunnin aikatavoite. Katso alta video loppunousun hetkistä. Henkilökohtaisesti nousun pahimmat osuudet olivat niin sanotut jyrkät mutta hiihdettävät kohdat. Loivemmat nousukohdat sekä myös kaikkein jyrkimmät osuudet olivat tällä kertaa helpompia, sillä ne eivät kuormittaneet niin rajusti keskivartaloa. Viimeinen reilu puoli kilometriä oli koko nousun loivinta osuutta. Onnistuin tekemään tällä osuudella pienen loppukirin, vaikkakin mieluummin olisin kivunnut jyrkemmät osuudet huomattavasti nopeammin ja kärsinyt tuskasta ja väsymyksestä lopun helpommalla osuudella Jäin aikatavoitteesta lopulta vajaan viisi minuuttia loppuajan ollessa 1.04.29. Ilman nousuosuuden pakkopysähdyksiä aika olisi todennäköisesti painunut muutaman minuutin alle tunnin. Parantamisen varaa jäikin vielä mahdollisille tulevaisuuden Tour-reissuille. Kenelle sitten suosittelisin loppunousun hiihtämistä? Toki kaikille, jotka ovat joskus miettineet miltä se tuntuu. Nousu oli absoluuttisesti raskain hetkittäinen hiihtosuoritus mitä olen kokenut. Toisaalta verrattuna esimerkiksi Pirkan Hiihtoon, harrastajatason hiihtäjällä fyysinen olo on nousun jälkeen aivan erilainen. Jos Pirkan jälkeen lihaksistoa kolottaa yleensä suorituksen jälkeen, loppunousun jälkeen olo oli yllättävän tuore jo puolen tunnin päästä suorituksesta. Ehkä se kuitenkin kielii siitä, että tällä kertaa koneesta ei saatu aivan kaikkea irti.