Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kamarikuoro Capotelalla 25-vuotisjuhlakonsertti – Hoosiannaa ensimmäisen adventin iltana

KANKAANPÄÄ Kamarikuoro Capotela juhlii 25-vuotistaivaltaan adventtisunnuntaina Lumivalkeaa-konsertilla Kankaanpään kirkossa. Kuoro toivottaa samalla kaikki tervetulleiksi laulamaan myös yhdessä Hoosiannaa ensimmäisen adventin iltana. Illan ohjelman teemana onkin adventista jouluun. Capotela juhlii reippaalla ja värikkäällä ilmaiskonsertilla adventin ja joulun teemoissa lauluyhtyemäisellä otteella. Mukana musisoimassa ovat kuoron aikoinaan perustanut Anna-Mari Yrjänä , nykyiset johtajat Marita Raikaslehto ja Risto Raikaslehto sekä viulisti Oona Turunen . Myös Lauluakatemia ja kirkkokuoro laulavat. – Capotellassa on laulajia 12–15, aika lailla samat laulajat ovat pysyneet pitkään mukana. Olemme oikeastaan enemmän lauluyhtye kuin perinteinen kamarikuoro. Juhlakonsertin ohjelma on läpileikkaus vuosien varrella esitetystä ohjelmistosta, aiheena adventista jouluun, Risto Raikaslehto kertoo. Kuoro harjoittelee yhdessä kaksi kertaa kuussa, ja laulajat harjoittelevat omatoimisesti kotona nauhoitettujen stemmojen avulla. Kuorolla on vuosittain kolme neljä konserttia, ainakin jouluna ja palmusunnuntaina sekä perinteinen syyskonsertti. Lisäksi Capotela on mukana vuosittain neljässä viidessä jumalanpalveluksessa. Juhlakonsertin ohjelmistossa on joululauluja eri tyylilajeissa perinteisestä kepeään jazziin. Konsertti päättyy yhdessä yleisön kanssa laulettuun suureen yhteisnumeroon Maa on niin kaunis. Lumivalkeaa-konsertti on Kankaanpään kirkossa sunnuntaina 1. joulukuuta kello 18.