Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Pääkirjoitus: Koululaiset ovat aurinkoisen kesälomansa ansainneet

Poikkeusolojen kouluvuosi on ollut kummallinen. Lakkiaiset on siirretty. Ammattiin valmistuneiden onnitteluruusut jäävät kukkakauppaan lakastumaan. Tuntuu kuin nuorten ilolta olisi revitty siivet. Omaan huoneeseen ja tietokoneen ääreen siirtynyt opiskelu on tehnyt arjesta yksinäistä. Lomasuunnitelmat, kaverien tapaamiset, harrastukset ja monen kesätyöt on peruttu. Ei myöskään voi vähätellä sitä kovaa painetta, jota pääsykokeisiin pitkään valmistautuneet nuoret kokevat, kun kokeiden toteutus väännetään viime hetkellä uusiksi. Tai sitä, että yhä harvempi pääsee pääsykokeen kautta enää opintoihin. Yo-todistuksen kirjainsarja ratkaisee paljon aiempaa pidemmälle sen, miltä aikuisiän ensimmäiset vuodet näyttävät. On niitäkin, joilla kaikki menee hienosti, ja ovi unelmien opiskelupaikkaan aukeaa heti. Mutta yhä useammalla se ei mene niin. Ei ihme, jos huolettaa. Nykysysteemi on eri tavalla stressaava kuin pääsykokeita painottava. Nuorille on siksi syytä korostaa, että ei hätää, oma paikka löytyy ennemmin tai myöhemmin. Ei ole kiire. Ainakin sen poikkeusaika on meille opettanut. Kaikki opintonsa kunnialla läpäisseet ovat ansainneet saamansa onnittelut ja etäjuhlallisuutensa. On syytä muistaa myös muita kesälomalle jääviä. Koko kevät on ollut koululaisille, heidän opettajilleen ja perheilleen ikimuistoinen. Tämä sukupolvikokemus jää pysyvästi mieleen – toivottavasti kaikesta huolimatta myös myönteisesti.