Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Ski Tourin pitkä yhteislähtökilpailu väkivahvan Bolshunovin heiniä – Markus Vuorela 50.

Norjassa ja Ruotsissa hiihdettävän Ski Tour 2020- hiihtokiertueen neljännen etapin piti alun perin kulkea Ruotsin Storlienistä Norjan Meråkeriin. Tuntureihin ennustettujen kovien tuulien vuoksi reittiä jouduttiin kuitenkin supistamaan ja kilpailu hiihdettiin kokonaan Norjan Meråkerin ja läheisen Fjergenjärven maisemissa. Vaikka reitti lyheni reittimuutoksesta johtuen alkuperäisestä 38 kilometristä 34:ään, reitti sisälsi silti pari pitkää ja tiukkaa nousua tunturimaisemissa. Jämin Jänteen Markus Vuorela lähti Ski Tourin neljänteen osakilpailuun kokonaiskilpailun 51. sijalta. Vuorela hiihti kilpailun puolimatkaan 40:n parhaan joukossa, mutta kilpailun loppupuolella vauhti hyytyi. Lopulta hän selvisi maaliviivalle sijalla 50, jääden voittajasta noin. viisi ja puoli minuuttia Kilpailun ylivoimainen ykkönen oli Venäjän Alexander Bolshunov , joka nappasi myös Ski Tourin kokonaiskilpailun kärkipaikan. Kilpailun kakkoseksi kiri Norjan Johannes Kläbö, mutta hänkin jäi Bolshunovista peräti 51,7 sekuntia. Paras suomalainen oli Iivo Niskanen, joka sijoittui 19:ksi. Eroa voittajaan kertyi 1.50. Samalla ladulla hiihdetyn naisten kilpailun voitti odotetusti Therese Johaug . Ingvid Östberg antoi kuitenkin kauden hiihtokuningattarelle hyvän vastuksen häviten voiton vain 4 sekunnin erolla. Paras suomalainen, kovista krampeista kisan aikana kärsinyt Krista Pärmäkoski jäi kauas kärjestä. Hän jäi voittaja-Johaugista neljä ja puoli minuuttia sijoittuen kisassa sijalle 17.