Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

MTV: Puolustaja Heinola puolustaa kritisoitua Raimo Helmistä

Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kullan puolustaminen meni pahasti mönkään Tshekissä pidetyissä kisoissa. Tuliaisena ei ollut minkään väristä mitalia, sillä Nuoret Leijonat kykeni voittamaan turnauksessa vain Kazaksatanin, Slovakian ja Yhdysvallat. Niin sanotuista isoista kiekkomaista Suomi kykeni kaatamaan vain Yhdysvallat. Koska ero vuosi sitten nähtyyn oli raju – sekä peli-ilmeen että tuloksen puolesta – myös kritiikki on ollut kovaa. Pelaajien lisäksi arvostelua on saanut maajoukkuelegenda Raimo Helminen , jonka näytöt valmennuspuolelta ovat huomattavasti vähäisemmät kuin pelaajauralta. Kankaanpään Jääkarhuissa uransa aloittanut Ville Heinola arvioi MTV Urheilun haastattelussa , että Helmisen saama arvostelu on ollut turhan kovaa. – Kyllä se minun mielestäni aika kohtuutonta on ollut. Kyllä ”Raipe” on kuitenkin aika huippukoutsi. Ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ei se minun mielestäni missään nimessä siitä jäänyt kiinni, Heinola sanoo. Toista kertaa ikäluokan parhaiden karkeloissa mukana olleen KJK-kasvatti sai runsaasti vastuuta. Peliaikaa kertyi ottelua kohden 16.53 minuuttia. Kahdeksan pakin rotaatiossa vain kapteeni Lassi Thomson sai enemmän jääaikaa. Vuosi sitten Heinolan turnaus oli kaksijakoinen: kaulaan pujotettiin kultamitali, mutta kaukalossa tullut jalkavamma päätti kisat ennenaikaisesti. Tällä kertaa Heinola oli viidellä syöttöpisteellään suomalaispuolustajien tehokkain. Joukkueen hyökkäysorientoitunut pelitapa näkyi viisikkopuolustamisen ongelmina. Kolmen pudotuspelin maaliero oli synkkä 3-8. – Kun maajoukkueet vaihtuvat, se on aina ihan oma juttunsa. Koutseilla on oma tyyli. Ei minun mielestäni ole mitään väärää tyyliä. Kyllä me hyvin pelattiin sitten kun me vain pelattiin hyvin, Heinola arvioi. Hyvin Suomi pelasi yhdessä ottelussa. Mainion esityksen jälkeen irronnut niukka 1–0-voitto USA:sta osui kuitenkin hyvään saumaan ja avasi tien mitalipeleihin. Välierien tyrmäävä Kanada-tappio (5–0) pudotti Nuoret Leijonat kuitenkin pronssiotteluun. Myös sen jälkeen nuoret suomalaislupaukset saivat nieleskellä pettymystä. Länsinaapuri otti pronssiottelussa 3–2-voiton. Niinpä kisat alkoivat ja päättyivät Ruotsi-tappiolla, sillä myös turnauksen alkajaisiksi Tre Kronor kaatoi sinivalkoisen suomalaisjoukkueen, silloinkin maalilla ja vasta jatkoajalla. Vaikka nuorten suomalaislupausten pelaaminen näytti usein katsomoon sooloilulta, Heinola ei MTV:n haastattelussa myöntänyt itsekkyyden ottaneen niskalenkkiä joukkuepelistä. – Kun tuolla kaksikymppisissä pelataan, tulee aina joukkue ensin. Ei sinne mennä ikinä yksilöinä. En nähnyt, että meilläkään olisi ollut siinä ongelmaa. Heinola mahtuu ikänsä puolesta U20-joukkueeseen myös ensi kaudella. Vuoden päästä kisat pelataan Kanadassa. Kokonaan toinen kysymys on, pelaako hän silloin kolmatta kertaa kisoissa. Lukossa lainapelaajana puolustava honkajokelainen näet saattaa olla arvoturnauksen aikaan työnantajansa Winnipeg Jetsin riveissä.