Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Josefiina Böök nappasi pronssia rullahiihdon SM-kisoissa – mitä muuta kuuluu Jämin Jänteen huippulahjakkuuden kesään?

– Finaalissa oli tosi kireä tunnelma, kaikki vain huusivat. Minä tarkkailin muita aikani, kunnes päätin, että nyt pistetään kaikki peliin. Niin Jämin Jänteen Josefiina Böök pistikin, ja tuloksena oli pronssi rullahiihdon SM-kilpailujen sprintissä. Se oli samalla 21-vuotiaan huippulahjakkuuden ensimmäinen SM-mitali yleisessä sarjassa. – Aika paljon kiljuin siinä maaliin tullessa, kuten kaikista videoista kuulee. Perhekin oli kisaa seurannut ja kiljumisesta päätellyt, että taisi se Josefiina jonkun mitalin ottaa, hiihtäjä naurahtaa. Böök tunnustaa, ettei osannut odottaa mitalia. Isoimmat paineet menivät jo karsinnassa, joka on usein ollut hänelle vaikea. – Karsinnan jälkeen annoin vain mennä. Tuntui se hienolta, että maajoukkuenaisten rinnalla pystyi kamppailemaan. Josefiina Böök on viettänyt kesän pitkälti Vuokatissa harjoittelun merkeissä. Alle 23-vuotiaiden maajoukkueella riittää yhteistreenejä läpi kesän tehostusviikkoineen ja leireineen. Böök kehuu ilmapiiriä ryhmässä, johon kuuluu viisi nuorta naishiihtäjää. – Kaikki haluavat kehittyä. Ryhmä on kovatasoinen ja suhteellisen tasainen, joten siinä on kiva harjoitella. Yksi kevytkin viikko on kesään mahtunut. Sen Böök vietti perheensä kanssa kotopuolessa Simossa. – Tuli poimittua hilloja ja muita marjoja siellä metsässä. Kesästä nauttimista Vuokatissa helpottaa se, että poikaystävä, itsekin hiihtävä Tomi Santasalo on tiiviisti mukana niin harjoittelussa kuin vapaalla. – Olemme treenanneet paljon yhdessä. Tomi on minulle vähän niin kuin apukoutsi, joka auttaa treeneissä ja kaikessa muussakin. Koronavirus on vaikuttanut Josefiina Böökin arkeen harvinaisen vähän. Hän on elänyt Vuokatissa ikään kuin omassa kuplassaan, eikä esimerkiksi ulkomaanleirejä ole ollut suunnitelmissa. – Yleensä olen käynyt kauden päätteeksi ulkomailla lomareissulla, mutta se jäi nyt väliin. Kesästä onkin tehnyt poikkeuksellisen se, että Böök on pystynyt juoksemaan ja treenaamaan monipuolisesti, koska paikat ovat pysyneet kunnossa. Aiemmin on ollut murtuneena milloin nilkka, milloin ranne. Päätähtäin alkavalle kaudelle on nuorten MM-kisoissa, jotka hiihdetään Puolassa. Suomessa Böök haluaa haastaa kovimmat naiset aikuisten SM-hiihdoissa ja Suomen cupissa. Josefiinalla on neljä sisarusta. Kahteen vanhimpaan on ikäeroa reippaasti toistakymmentä vuotta, ja nuorin isosisko ei ole ollut erityisen kiinnostunut urheilusta. Niinpä kovimmat kisailut on käyty vuoden verran nuoremman pikkusisko Jeminan kanssa. Josefiinan mieleen tulee hupaisa muisto pikkuhiihdoista, joissa sisarukset kohtasivat. – Lähtölistat laadittiin ilmoittautumisjärjestyksessä, ja jostain syystä äiti ilmoitti ensin minut ja sitten Jeminan. Ajattelin, että Jemina ottaa minut kiinni, kun se oli vielä perinteisen kilpailu, jossa en ollut niin hyvä, Josefiina kertoo. Niinpä Josefiina sanoi äidilleen, ettei Jemina voi lähteä hänen peräänsä, ja äiti vaihtoi järjestystä. – Otinkin sitten Jeminan kiinni, mutta kaaduin hänen eteensä. Jemina vain nauroi. Me olimme tosi pieniä, alle kymmenenvuotiaita. "Aika paljon kiljuin siinä maaliin tullessa, kuten kaikista videoista kuulee. Perhekin oli kisaa seurannut ja kiljumisesta päätellyt, että taisi se Josefiina jonkun mitalin ottaa.