Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Herbie tuo kesän Heidi Viljaselle: Kansanedustajan kansanauto on spesiaali löytö 1970-luvulta

KANKAANPÄÄ Mikään ei voita kuplan ensikäynnistystä. Se on niin varma. Kankaanpääläisen ensimmäisen kauden kansanedustajan Heidi Viljasen kuplavolkkari on totellut omistajaansa jo 10 vuotta. Rakas tuntee nimen Herbie. Joka vappu se valjastetaan käyttöön seisontarenkaat ajorenkaisiin vaihtamalla, pölyt pois puunaamalla – ja hillittyyn menoon. – Nuorena katselin innolla Riemukupla-leffoja ja silloin päätin, että jonain päivänä sellainen on minullakin. 18-vuotiaan mielessä syntynyt ajatus kyti vuosia, sillä koskaan ei tuntunut olevan varaa moiseen konhotukseen. Kun asia sitten aikoinaan Marko-puolison kanssa otettiin puheeksi, alkoi nettiautofirmojen sivustoilla hakuoperaatio. Menopeli löytyi Luvialta sellaisen asialle vihkiytyneen miehen käsittelystä, että silmäterän vaalimiseen oli helppo yhtyä. – Tämä oli ainoa, jota edes kävimme katsomassa. Tummansinisenä kiiltävä löytö on vuosimallia 1974. Mittari näyttää 24 200 kilometriä, mutta kukaan ei tiedä onko se käynyt 99 999 kilometrissä kerran vai kahdesti. Paljon 100 000 kilometriä enempää kansanautoja ei tehty kestämäänkään. Tyyppimalli 1303 S 1,6 litran koneella kielii, että autossa on korkeaselkänojaiset etupenkit, leveämpi tuulilasi ja kojelauta muovia. Pakoputkistoa Viljasen puoliso on isännöinyt sen verran, että autossa törähtelee kaksi pakoputkistoa yhdistävä isompi pakoputki. Tarvittaessa ääntä peittää Pioneerin stereot hattuhyllyn kaiuttimien vahvistamana. – Lähtee möreämmät äänet, Viljanen myhäilee ja isäntä säestää. Perheen yhteisen ilonlähteen jakaa myös tytär ja lähisuku. – Siskon lapset odottavat myös, että milloin taas pääsee. On tämä ollut kummipojan rippikuvien rekvisiittanakin, mutta hääautona se on yhä kokematon. Heidi myöntää, että Herbiellä mennään vain hienolla säällä eikä kovin kauas. Autoilun mukavuus on siinä, että pysytellään alle 80 kilometrin tuntivauhdissa eikä haasteita haeta korkeista töyräistä. Kuplavolkkarin on testattu hyytyvän yli 30 prosentin nousuissa. – Toriringillä kävimme ajelemassa ja parkissa heti saimme juttuseuraa, Viljanen kertoo kankaanpääläisestä tapahtumasta. Kaupan parkkipaikalla taannoin japanilaisseurue kuvasi kuplavolkkaria innoissaan. Kuvaamisvimma sai vielä uuden käänteen, kun ryhmä huomasi kahden blondin astuvan autoon. – Pääsimme sitten tyttäreni kanssa useampaankin kuvaan, Viljanen nauraa. Kyllä. Auto kerää katseita , vetää ihmisiä puoleensa. Aina löytyy uusia tarinaseppiä muistelemaan vanhoja. Yksilöllisen auton kaikki tunnistavat, joten kättä pääsee heilauttelemaan aina kun autolla on matkassa. Suomeen tuotiin 70 vuoden aikana satoja tuhansia kuplavolkkareita. Katsastettuja on yhä joitakin tuhansia ja tieliikennekelpoiseksi pääsyä odottavia rutkasti enemmän. Kankaanpäässä myynnissä on yksi kullanhohtoinen kupla samaa vuosimallia 1974 ja sen hintapyynti 49 000 kilometrin lukemilla on euroa vaille 6 000 euroa. Hinta on oikea, kun kaupat syntyy. – Kuulemma hinta vain nousee iän karttuessa, Heidi tietää. Sellaista tilannetta Heidi Viljanen ei halua kokea, että joutuisi lemmikkinsä myymään. Uusien säädösten mukaan auton tarvitsee katsastaa enää joka toinen vuosi. – Päästöjäkään ei katsastuksessa mitata. Olen ajatellut, että kun kuljen junalla Helsinkiin, niin voin sallia tämän itselleni, Viljanen toteaa ympäristötietoisena. Viljanen tunnustaa kuplasta villiintyneenäkin, että se on turhake. – En edes tiedä paljon se vie 98-oktaanista bensiiniä 100 kilometrillä, kun sitä ei pysty mitenkään laskemaan näin vähillä ajokilometreillä. Nostalgia muistuttakoon menneistä sukupolvista. Paraatipaikalla Viljasten pihaan tulevia tervehtii kuplan lisäksi ikivanha hevosvetoinen luokoharava. "Olen ajatellut, että kun kuljen junalla Helsinkiin, niin voin sallia tämän itselleni." Heidi Viljanen Ensimmäiset kuplavolkkarit tuotiin Suomeen 70 vuotta sitten. Kansanautoa on valmistettu vuodesta 1938 lähtien vuoteen 2003 asti. Satakunnan Volkkariyhdistys järjestää kokoontumisajoja joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai. Facebookissa 50-jäsenisen yhdistyksen löytää satakunna.volkkariyhdistys -nimellä Tulossa: WestFest 7.–9. elokuuta 2020 Siikarannassa.