Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Ysärimuistoja: Ajoharjoittelurata valmistuu ensi kesäksi

Pohjois-Satakunnan ajoharjoittelukeskuksen rakennustyöt etenevät rivakasti Niinisalossa. Alueellisen hankkeen takana on yhdeksän kuntaa, Niinisalon varuskunta, ammattikoulu ja muita yhteisöjä. Kokonaisuudessaan hanke maksaa noin neljä miljoonaa markkaa, josta ajoharjoitteluradan osuus on kolme miljoonaa markkaa. – Ajoharjoittelukeskuksen ja sen yhteyteen rakennettavan harjoitusraviradan kustannuksiin olemme saaneet liikenneministeriöltä lupauksen 300 000 markan avustuksesta, kertoo rataa rakentavan säätiön hallituksen puheenjohtaja Reijo Orhanen . Vaikka Kankaanpään ajoharjoittelurataa varten ei aiota palkata vakinaista henkilökuntaa, arvioi Orhanen käyttökustannusten nousevan yli 600 000 markan vuodessa. Toistaiseksi ei ole tehty tarkkoja laskelmia kustannuksista, joita esimerkiksi ajokokelas joutuu maksamaan liukkaankelin harjoittelusta. Autokouluyrittäjä Kari Harrinkoski Kankaanpäästä arvioi, että kustannuslisä saattaa olla 500-1000 markan luokkaa. Niinisalossa rakennettavalla radalla liukastellaan rypsiöljyllä käsitellyllä teräspinnalla. Keinotekoisesti rypsiöljyn ja veden avulla liukastetaan yhteensä 3 400 neliömetrin suuruinen alue. – Ajoharjoitteluradan suunnittelussa on huomioitu myös raskaan liikenteen vaatimukset. Tuntumaa liukkaaseen keliin on saatavissa myös yhdistelmäajoneuvoilla, lupaa säätiön sihteeri, rakennusmestari Kalevi Salmijärvi. Julkaistu Kankaanpään Seudussa 9.2.1990