Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Ysärimuistoja: Pöytätennis elpyy Pohjois-Satakunnassa

Pöytätenniksen eli kansanomaisesti pingiksen harrastus on elpymässä Satakunnassa. Pohjois-Satakunta on Suodenniemen johdolla näyttämässä suuntaa muulle maakunnalle. Sunnuntaina Suodenniemen urheilutaloon kerääntyi lähes koko lajin parhaimmisto Satakunnasta. Noin 50:n harrastajan voimin palloa iskettiin kilpailumielessä. Harrastajamäärästä ja kilpailutoiminnasta huolimatta SVUL:n Satakunnan piirissä ei ole vielä pöytätennisjaostoa. Teijo Sinervö Suodenniemeltä ja Voitto Virtanen Porista murehtivat asiaa. – Piirin suhteen toiminta on edelleen jumissa. Jos vielä kolmas seura perustetaan, niin se olisi uuden jaoston perustamisen paikka. Maakunnan pelaajat ovat joko juniori-ikäisiä tai ikämiehiä, mietiskelee Virtanen. Koko maan tasolla Satakunnasta ylletään III-divisioonaan. – Harrastus ei ole kuitenkaan mennyt huonompaan suuntaan. Pelaajia on ollut tasaisesti mukana, Suodenniemeltä noin 20. Sunnuntain kilpailussa oli mukana niin mm. 12 porilaista, 5 pelaajaa Vammalasta ja 3 Kankaanpäästä. Teijo Sinervö kiittelee suodenniemeläisiä harrastajia uutterasta talkootyöstä. Sen avulla seuran pöytätennis on hyvällä mallilla. Talouskaan ei pahemmin rassaa. – Pelipöytiä on tarpeeksi, ja tilat urheilutasossa hyvät. Yhtenä ongelmana Satakunnassa on kuitenkin se, että lähellä ei ole kilpailuja, omia lukuun ottamatta. Julkaistu Kankaanpään Seudussa 30.1.1990