Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Mökkien kysyntä vilkastui tänä keväänä Pohjois-Satakunnassa – ”Kaikki tänä keväänä tulleet uudet kohteet ovat menneet kaupaksi”

Koronaepidemian leviämisen kaupungeissa on arvioitu lisäävän ihmisten kiinnostusta väljään elämiseen maaseudulla. Ainakin mökkikauppa on Pohjois-Satakunnan alueella paikallisten kiinteistönvälittäjien mukaan piristynyt. – Huhti- ja toukokuussa mökkikauppa on ollut edellisvuotta vilkkaampaa. Kaikki tänä keväänä tulleet uudet kohteet ovat menneet kaupaksi, OP-Kodin kiinteistönvälittäjä Tero Vaahtio kertoo. Samaa mieltä on Juhani Tuori Kankaanpään Laki ja Kiinteistöstä. – Tänä keväänä mökkien kysyntä on ollut selkeästi suurempi edellisvuoteen verrattuna. Mökkejä kysellään päivittäin. Kauppoja on jo tehty, ja niitä tullaan tekemään, kunhan kevät etenee, Tuori sanoo. Alueen kolmas kiinteistönvälittäjä AR Kiinteistönvälitys ei ole havainnut muutosta mökkikaupassa. – En ole havainnut kesämökkien kysynnän kasvaneen. Ehkä koronalla on vaikutusta pikemminkin mökkien vuokrauspuolella, yrittäjä Aki Rajahalme arvioi. Mökkien hinnat ovat pysytelleet entisellä tasollaan. – Tällä seudulla kesämökille on löydettävissä potentiaalinen ostaja, kun hinta pysyy 100 000 euron kieppeillä tai alle. Tietysti kalliimmatkin menevät kaupaksi, jos kohde täyttää asiakkaan vaatimukset. Vesistöjen äärellä sijaitsevat mökit ovat yleensä kalliimpia. Tosin tänä keväänä yksi järven rannalla sijaitseva kohde myytiin vain reilulla 30 000 eurolla. Tässä kohteessa mökkirakennus oli vaatimaton, Vaahtio sanoo. Sekä mökkien että asuntojen hinnat ovat viime vuosina laskeneet Pohjois-Satakunnassa. – Kolme vuotta sitten mökistä sai maksaa enemmän kuin tänä vuonna. Hyvästä kysynnästä johtuen myyntihinnat ovat tänä keväänä olleet kuitenkin lähempänä alkuperäistä pyyntöä, Juhani Tuori arvioi. Alhaiset hinnat saattavat olla yksi myyntivaltti. – Tänä keväänä ihmiset ovat harjoitelleet etätyön tekemistä. Alueen kannalta olisi hyvä, jos etätyö yleistyisi jatkossa. Silloin ihmisten olisi mahdollista muuttaa takaisin maaseudulle asumaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun hintoihin verrattuna täältä saa vaikka mitä. Eräs pääkaupunkiseudulla asuva asiakkaani onkin vakavissaan pohtinut muuttoa Pohjois-Satakuntaan, Aki Rajahalme kertoo. Korona saattaa pidemmällä aikavälillä entisestään alentaa asuntojen ja mökkien hintoja. – Kukaan ei vielä tiedä, mitkä ovat koronan pitkäaikaisvaikutukset, mutta jos firmoja menee nurin, ja myyntiin tulee paljon kohteita, niin kyllähän se hintoja lopulta alentaa, Tero Vaahtio pohtii. Korona on jo vaikuttanut asuntokauppojen tekoon. – Yksi kauppa jouduttiin siirtämään myöhemmäksi, sillä asiakas sai lomautuslapun käteensä, Aki Rajahalme sanoo. Asuntopuolella kauppa on alueella ollut vähäistä. – Joku omakotitalo menee silloin tällöin kaupaksi, mutta varsinkin osakepuolella on hiljaista. Korona-aika on saattanut vaikuttaa siihen, että ihmiset panttaavat asuntoaan ja uusia kohteita tulee vähemmän myyntiin, Tero Vaahtio pohtii. Varsinkin mökkikohteita kiinteistönvälittäjät ottaisivat lisää listoilleen. – Jos mökin myynti on ollut harkinnassa, niin juuri nyt on hyvä hetki kokeilla myymistä. Kysyntää mökeille tuntuu nyt olevan, mutta tämä kysyntäpiikki saattaa olla väliaikainen, joten kannattaa toimia nopeasti, Juhani Tuori kehottaa. Suomalaiset ovat edelleen mökkikansaa, vaikka nuoria mökkeily ei aina innosta. – Kyllä asiakkaiden joukossa on lapsiperheitä. Tietysti monilla lapsiperheillä on asuntolainaakin, joten kaikki eivät mökkiä pysty hankkimaan, vaikka sellaista kaipaavat, Tuori toteaa. "Jos mökin myynti on ollut harkinnassa, niin juuri nyt on hyvä hetki kokeilla myymistä. Juhani Tuori kiinteistönvälittäjä Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan omakotikauppa romahti monissa suurissa kaupungeissa huhtikuussa. Kauppamäärät putosivat 13 suuressa kaupungissa keskimäärin -29 prosenttia. Kokonaisuutena omakotikauppojen lukumäärät laskivat suurissa kaupungeissa tammi-huhtikuussa -4 prosenttia. Kymmeneen suosituimpaan mökkikuntaan tehdyn laskennan mukaan kauppamäärät ovat kasvaneet yhteensä 22 prosenttia tammi-huhtikuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Yhteensä tammi-huhtikuussa kirjautui Maanmittauslaitoksen tilastoihin 226 kesämökkikauppaa. Lähde: Yleisradio