Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Lapsena söimme omituisia herkkuja: maksamakkarapötköjä ja piparkakkutaikinaa suoraan jääkaapista

Nyt nostetaan Kis-kis pöydälle ja pistetään makkara tikun nokkaan, eli puhutaan ruuasta, elämän ehkä tärkeimmästä asiasta. Onhan vesi periaatteessa tärkeämpää, ja rakkaus toki, mutta varmasti ruokaan liittyy muistoja huomattavasti enemmän kuin veteen, vaikka kuinka olisikin nokialainen muisti, joka ei unohda mitään. Lapsena kaikenlainen herkuttelu oli luvallista ja varsinkin minulle, laihemmalle kuin makkaratikulle, jopa suotavaa. Karjalaisäitini on ollut kokeista parhaimpia, hän ei ole empinyt ottaa voipakettia esiin, jos siihen vain on ollut pienikin mahdollisuus. Maksalaatikon hän tarjosi perheelle perunoiden ja sulatetun voin kanssa. Voi toimitti kastikkeen virkaa ja sai kyllä ruuan maistumaan. Voista äiti teki tietysti myös piparkakkutaikinan. Jälkeenpäin olen ajatellut, että hän taisi tarkoituksella tehdä kyllin suuria taikinoita, etteivät pienten sormien kaapaisemat taikinapalat verottaneet liikaa valmiita pipareita. Salaahan siellä jääkaapilla toki käytiin. Ja väitän vieläkin, että itse piparitaikina on paistettuja pipareita parempaa. Lapsena ahmin piparitaikinoiden lisäksi Enid Blytonin seikkailukirjoja. Olin vahvasti sitä mieltä, että kirjailija on mies, sillä eihän kukaan nainen voi kirjoittaa seikkailuista. Muistan, että taisin olla aika pettynyt, kun minulle lopulta selvisi, että Enid onkin naisen nimi. Mutta se selittikin sitten paljon. Blytonin kirjoissa, varsinkin Viisikoissa, syötiin aina. Niitä luki vesi kielellä, kun kuvitteli, miltä kylmä liha ja marmelaati maistuivat yhdessä. Serkkutytön kanssa olimme kirjeenvaihdossa. Kuulumisten ohella vaihdoimme myös herkuttelukokemuksia. Kummankin yhteinen salainen intohimo oli Marsalkan maksamakkara, jossa ei ollut sattumia lainkaan. Sitä söimme suoraan paketista, lusikalla. Tulihan siitä kieltämättä vähän kurja olo vatsaan, jos söi sen kerralla kokonaan, mutta näin sitä lapsena herkuteltiin, kun emme olleet kuulleet vielä mitään A-vitamiinin liiallisesta saannista. Suurta herkkua oli myös vaahdotettu voi ja sokeri, jota kakuissakin käytetään. Ilmeisesti olin päässyt sitä maistamaan äidin leipoessa. Itse jouduin vähän oikaisemaan, ja sotkin vain sokerin ja voin mössöksi. Sitä sitten lusikoimaan. Näin jälkeenpäin ei voi oikeastaan kuin ihmetellä, että eikö meillä ollut lainkaan hedelmiä, kun piti voita syödä?