Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit

Kirja-arvio: Elikö Pyhä Henrik sittenkin? –  Uusi teos valottaa satakuntalaista historiaa myös eläinten ja kasvien näkökulmasta

Kirjat Satakunta. Satakunnan Historiallinen Seura. Harjavalta 2019. 115 sivua. Satakunnan Historiallisen Seuran uusin teos käsittää mielenkiintoisen valikoiman tutkimuksia mitä erilaisimmilta elämänaloilta Satakunnan eläimistön kehityksestä Köyliön kirkon hautojen erityispiirteisiin. Teoksessa liikutaan myös Satakunnan ulkopuolella, mikä joskus voi olla hyödyksi. Ratkaisun voi myös kyseenalaistaa jos ja kun lukijan odotukset kohdistuvat juuri Satakuntaan. Anni Bläuerin artikkelissa pohditaan uusien eläinlajien vaikutusta Satakunnan ihmisyhteisöihin. Satakunta asutettiin n. 7000-6000 e. Kr. Aluksi asukkaat metsästivät hirviä, majavia, metsäjäniksiä ja kettuja; myös kalastus oli tärkeää. Pronssikaudella (700-500 e. Kr.) alkoi karjanhoito ja viljanviljely saada hitaasti jalansijaa. Tähän vaikutti uusien asukkaiden tulo lahden takaa. Ihmisen elinkeinohistoria Suomessa on myös eläinten historiaa, toteaa Bläuer ansiokkaan artikkelinsa päätteeksi. Kasvilajien tuloa ja niiden häviämistä käsittelee Juha Suominen , tavallaan Bläuerin esitystä täydentäen. Suomisen ote on tarkan tieteellinen ja selkeä. Mikko Heikkilän monitieteinen tutkimus kristinuskon tulosta Suomenlahden pohjoispuolelle rakentuu paljolti kielitieteen varaan ja on sinänsä ajatuksia herättävä. Satakuntaa käsitellään kuitenkin oudoksuttavan vähän. Vähälle on jäänyt Pyhän Henrikin käsittely. Siitä onko häntä ollut olemassakaan on tunnetusti asiantuntijoiden kesken kiistelty. Mikkola esittää kuitenkin perusteita, jotka näyttäisivät vahvistavan hänen olemassaoloaan ja historiallisuuttaan. Köyliön kirkon hautatutkimuksien tuloksia selvittävät asiantuntevasti Maija Helamaa ja Oona Jalonen . Ja Veli-Pekka Toropaisen tutkimus "Valtaporvariston avioliitto reformaatioajalla" on ammattimiehen taattua työtä. Kelpo kirjan SHS on taas aikaansaanut ja jatkoa jää mielenkiinnolla odottamaan. Olisikohan taas uusimman ajan historian vuoro?