Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Mitä tehdä, jotta menot eivät karkaa käsistä?

Kunnat ovat nousseet kritisoimaan kovin sanoin Satakunnan sairaanhoitopiirin ensi vuoden budjettiesitystä. Erikoissairaanhoidon kustannusten kasvu alkaa olla sitä luokkaa, että kunnat eivät kohta laskua pysty enää maksamaan. Siikaisten kunnanhallituksen lausunnon mukaan kunnan tulopohja ei kasva riittävästi kompensoimaan sairaanhoitopiirin ehdottamaa kustannusnousua. Samaa mieltä on Kankaanpään ja Honkajoen yhtymähallitus. Selkokielellä sanottuna: Rahat eivät riitä. Kunnat eivät saa ääntään riittävästi kuuluviin, eli omistajaohjaus tökkii. Ongelma ei koske vain Satakuntaa, vaan samaa keskustelua on käyty esimerkiksi Pirkanmaalla. Osapuolet eivät tietenkään puhise vain naruneliön vastakulmissa, vaan sairaanhoitopiirillä ja kunnilla on yhteinen intressi saada ihmiset hoidettua hyvällä, yhdenvertaisella ja lainmukaisella tavalla. Ihmetystä on herättänyt myös se, ettei sote-lakiluonnoksessa tunnisteta sitä, että julkisomisteiset yhtiöt voisivat olla tapa tuottaa palveluita. Jos hoitoon pääsy on nopeaa, asiakkaat tyytyväisiä ja kustannukset pysyvät kurissa, julkisomisteinen yhtiömuotoinen toiminta on veronmaksajan kannalta hyvä asia. Joka tapauksessa kuntien huolet on otettava tosissaan. Yksi sote-uudistuksen keskeinen tavoite on varmistaa, että yhdenvertaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin on myös tulevaisuudessa varaa. Ilman sitä uudistuksen pohja ei kestä.