Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Korona esti vanhempainiltojen järjestämisen – Päiväkoti esittäytyi pihamaalla

KANKAANPÄÄ Lapset laulavat kuorossa päiväkodin pihamaalla. Aitaan on kiinnitetty piirustuksia ja maalauksia. Hiekkalaatikko on koristeltu värikkäästi maalatuin oksin. Lasten vanhempiakin näkyy seisoskelevan pihalla. Nenään kantautuu paistettujen lettujen tuoksu. Olemme kristillisen päiväkoti Taimitarhan pihamaalla Myllymäessä. – Koronan takia päiväkodit eivät voi järjestää vanhempainiltoja sisätiloissa. Siksi järjestimme tämän tilaisuuden pihalle. Täällä voimme turvallisesti tutustua puolin ja toisin ja jutella mieltä askarruttavista kysymyksistä, päiväkodin uusi johtaja Marjo Vanha-Patokoski kertoo. Kolmatta vuotta toimivassa Taimitarhan päiväkodissa on tänä syksynä 21 lasta. Hoitajia on kolme, ja ryhmiä kaksi: alle kolmevuotiaat ja yli kolmevuotiaat lapset. Esikoulua päiväkodissa ei ole. Päiväkodin toimintakulttuuri on kristillinen. Siihen kuuluvat aamupiiri, ruokarukous ja viikoittainen Pikku Kirkko. Yhteistä tapahtumaa varten lapset olivat koko viikon ajan työskennelleet ahkerasti. – Värikylvyssä lapset käyttivät väreinä erilaisia luonnonantimia, kuten mustikkaa ja tyrnimarjoja. Valtakunnallisesti päiväkodeissa on vietetty teemaviikkoa nimeltä Vasuista vauhtia varhaiskasvatukseen, Vanha-Patokoski kuvailee. Kolmevuotias Olivia Pihlajamäki herkuttelee letuilla. Hänen mielestään päiväkodissa parasta on juuri maalaaminen. – Omakuvan tekeminen oli kivaa, hän sanoo. Keskelle pihaa on asetettu kehukone. Se on pahvilaatikko, jonka sisällä lapset voivat kehua muita lapsia tai päiväkodin aikuisia. Se on hauska tapa harjoitella ystävällisiä sanoja ja positiivisen palautteen antamista. Koronaa ei päiväkodissa ole tavattu. – Lasten vanhemmat ovat suhtautuneet vakavasti tarttuvaan tautiin. Jos lapsella on havaittu pientäkin nuhaa, he eivät ole tuoneet lasta hoitoon, Vanha-Patokoski kiittelee. THL:n viimeisimpien ohjeiden mukaan koronatestiin on paras mennä, jos lapsen oireet vaikuttavat viittaavan koronavirusinfektioon. Lapsen oireita voi kuitenkin seurata kotona ilman testaamista, jos lapsen oireilu on hyvin lievää ja lapsi ei tiettävästi ole altistunut varmistetulle koronavirustapauksessa eikä perheestä kukaan ole matkaillut edeltävän kahden viikon aikana. Jos oireet seurannassa kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan kouluun tai varhaiskasvatukseen voi palata yhden oireettoman päivän jälkeen. Jos taas hengitystieoireet pitkittyvät, lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oirekuva pysyy samanlaisena. Jos testitulos on negatiivinen, lapsi voi palata kouluun tai varhaiskasvatukseen, kun hän on parantumassa, vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.