Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

18 tuntia ja 1300 kilometriä – Markus Vuorelan varusteet pääsivät ajoissa perille

Kankaanpääläislähtöisen maastohiihtäjän Markus Vuorelan vuorokauteen on mahtunut paljon draamaa. Keskiviikkoiltana mies hiihti huippuhiihdon Vantaan Suomencupin viestissä. Pian kilpailun jälkeen hänelle ilmoitettiin, että Nove Meston maailmancupin kilpailuun valittu Joni Mäki ei pysty osallistumaan kisaan, joten torstaina olisi lähtö Tšekkiin. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että Vuorelalla oli Vantaalla mukanaan vain perinteisen hiihtotavan kilpailukalusto. Lisäksi maajoukkuevarusteet olivat kaikki miehen kotona Vuokatissa. Hiihtäjän isä Jouni Vuorela päätti, että hän lähtee hakemaan pojan varusteita Kainuusta ja soitti Jämin Jänteen puheenjohtajan Asko Uurasjärven seuraksi mukaan. 18 tuntia ja noin 1300 kilometriä myöhemmin parivaljakko Jouni Vuorela–Asko Uurasjärvi olivat jälleen Vantaalla. Aikaa ei edelleenkään ollut hukattavaksi, mutta varusteet olivat lentokenttähotellilla ennen iltapäiväkolmea. Kello 16:een mennessä varusteet oli saatava lentokoneeseen. Markus Vuorela oli odottanut varusteitaan yksin koko päivän, sillä muu maajoukkue lensi kisapaikalle jo torstaiaamuna. Markus Vuorelan saatua soiton viikonlopun kisavalinnastaan hänen piti nopeasti miettiä mitä tehdä. – Aika nopeasti tein sen johtopäätöksen, että ainoa keino saada varusteet Vuokatista tänne on ajamalla. Ensin yritin kartoittaa onko ketään tuttuja tulossa sieltä etelän suuntaan, mutta siinä mielessä ei käynyt tuuri, kertoo Vuorela. Keskustelu isä-Jounin kanssa johti siihen, että isä päätti lähteä Asko Uurasjärven kanssa hakemaan poikansa varusteita. – Tein heille listan mitä tarvitsen ja missä tavarat ovat asunnossani. Vaikka aikataulu oli tiukka, tiesin että he onnistuvat. Luotto oli kyllä kova. Vuorela lentää iltakoneella kisapaikalle. Kisaviikonloppuun valmistautuminen ei poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta häiriintynyt. – Minulla on ollut helppoa. Nuo automiehet kovilla ovat olleet. Itse kävin aamulla heittämässä tunnin lenkin ja juuri kuulin, että muu maajoukkue ei ole päässyt tänään ladulle. Joten en ole menettänyt tässä oikeastaan mitään. Tietynlaisen lisälatauksen viimeisen vuorokauden käänteet kuitenkin kisaviikonloppuun tuovat. – Tämän jälkeen ei kehtaa hiihtää huonoa kisaa. Sen verran kovan suorituksen isä ja Asko tekivät.