Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kyröskoskelainen Armas Koivisto, 101, hylättiin vauvana roskakoriin, mutta huutopoika ei ole katkera – Nyt hän on yksi talvisodan vanhimmista elossa olevista veteraaneista

Jos nyt tulisi kutsu lähteä puolustamaan isänmaata, Armas Koivisto , 101, pakkaisi reppunsa ja lähtisi purnaamatta. Kyröskelainen Koivisto on vanhimpia elossa olevia talvisodan veteraaneja. Hän on entinen kaivostyöläinen, joka taisteli talvisodassa, jatkosodassa ja kotiutettiin Lapin sodasta 22. marraskuuta vuonna 1944. Siis 75 vuotta sitten. Armas Koivistosta on tullut Kyröskosken maamerkki. Maanantaina sotasankari oli Hämeenkyrössä Sillanpään koulun auditorion lavalla aitiopaikalla. Sali oli täynnä nuoria, jotka kuuntelivat hiiskumatta ensin Jouko Hannun kertomusta talvisodasta ja saivat sitten kysyä sotaveteraanin kokemuksista. –  En minä sodassa mitään pelännyt. Ei ollut mitään pelättävää, kun ei ollut ketään. Ei ollut perhettä, joka olisi jäänyt suremaan, Koivisto kertoi nuorille. Kuin itsenäisen Suomen historia Huutolaispojan tarina on kuin Suomen itsenäisyyden ajan historia tähän päivään. Istumme taistelijan kanssa Tampereen Tammenlehväkeskuksen kahviossa. Seuraamme istahtaa Salme Pussi , joka myös on Tammenlehvässä kuntoutuksessa. Hän on evakko ja lotta, joka jäi leskeksi pari vuotta sitten, kun hänen aviomiehensä ja sotaveteraani Ensio kuoli. Tunnelma on kotoinen, sillä kahvin tarjoilee Seija Hakanen , joka asuu Kyröskoskella Salmen ja Armaksen naapurissa. Kuukauden koulutus ja sitten rintamalle Hypätään sodan keskelle. Kantakortin mukaan Koivisto sai kuukauden koulutuksen Hämeenlinnassa, ja sitten juna vei hänet asetovereineen rintamalle. Koivisto muistelee olleensa Äyräpäässä 20. helmikuuta kiväärimiehenä. Hänellä oli talvisodassa omat monot ja reppu. Kokardi oli talon puolesta. Koivisto päätyi eteläpohjalaisten porukkaan, jossa oli tuttuja poikia, sillä Koivisto lähetettiin vuonna 1925 Helsingistä Pohjanmaalle Kauhavalle. Koivisto oli kiväärimiehenä eteläpohjalaisen jalkaväkirykmentti 23:n komppaniassa. Rykmentin komentajana toimi koko talvisodan ajan jääkärieversti Matti Laurila . Mies ampui vahingossa ryhmänjohtajansa Armas Koivisto on aina ollut suorapuheinen mies: – Miehiä piti saada sinne tapettavaksi, mutta emme purnanneet. Kapteeni jakoi miehet kiväärikomppaniaan ja konekiväärikomppaniaan. Kiväärimiehille annettiin elinaikaa kaksi tuntia. Se tarkoitti, että kranaatteja alkoi tulla heti. Laurilan rykmentti oli Äyräpäässä. Matkalla Äyräpäähän näimme kaatuneiden ruumiita tien varsilla. – Kuusela -niminen poika ampui vahingossa ensimmäisenä päivänä oman ryhmänjohtajansa. Kuusela kysyi tunnussanaa Äyräpään Ärjy, mutta ryhmänjohtaja ei muistanut. Poika luuli venäläiseksi ja ampui. Hän itki katkerasti, mutta lohdutin, että kyllä näitä tulee. Sota oli niin kova, että monet sekosivat. Lapiolla kaivettiin Äyräpäässä lumihankeen poterot. –  Poterooni tupsahti ensimmäisenä päivänä kaverini Luikku Ylistarosta. Varoitin häntä nostamasta päätään, mutta se nosti, ja tarkka-ampuja ampui keskelle otsaa, Koivisto kertoo. – Helmikuussa pakkasta oli 40 astetta. Minulla oli niin kylmä, että istuin kaatuneen kaverini päälle niin kauan kuin se lämmitti. Olin niin väsynyt, että nukahdin pakkaseen keskelle tietä. Kaverit pelastivat ja lämmittivät minut henkiin. Verinen Äyräpää Maaliskuun 1. ja 2. päivänä 1940 venäläiset pommikoneet tyhjensivät lastinsa suomalaisten asemiin. Taivaalla oli toistasataa viholliskonetta. Vihollisen avuksi ilmestyivät panssarivaunut. Äyräpään Kirkkomäen hallinnasta taisteltiin 5. maaliskuuta. Vastaiskuun lähti 120 suomalaissotilasta, mutta kukkulalla olleen joukkueen edessä olikin hyökkäysmaastona aukea, jota ei yön pimeydessä huomattu. Sitten alkoi vihollisen hirvittävä tulitus. Yhteydet menivät poikki. Venäläisten tulitus oli raivoisaa. Pian tuli komentopaikalle tieto, että koko eskadroona tuhoutuu, jos hyökkäystä vielä jatketaan. Komentajan vetäytymiskäsky ei mennyt kuitenkaan perille. Koko päivän aikana kaatui yli 80 eteläpohjalaista, joista Äyräpään kirkonmäen taistelussa 39 nurmolaista. Lisäksi 30 nurmolaista haavoittui ja vain 19 palasi ehjänä kotipitäjään. Vain muutamat Äyräpään kirkonmäen taisteluissa kuolleista miehistä on haudattu Nurmon hautausmaalle. Hautakivirivistö paljastaa karun totuuden: pieneltä paikkakunnalta moni jäi palaamatta kotiin. Jäljellä ovat vain muistot ja risti sankarihaudalla. Näin Koivisto: –  Nurmolaiset halusivat mennä. Ne olivat uskovaisia poikia. Mutta Nurmon pojille kävi kuitenkin huonosti. Minunkin niskaani tuli kranaatteja kirkonmäessä, mutta jäin yhteen paikkaan. Ajattelin, ettei pommi tule koskaan samaan poteroon. Kun talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 kello 11, Äyräpäässä oli ensin hiljaista. Pelättiin, että vihollinen sittenkin ampuu vielä, mutta Armas Koivisto nousi poterosta – ja niin tekivät kaverit ja myös venäläiset. – Menimme juttelemaan. Meille tarjottiin tupakkaa. Me emme olleet vihollisia. Meidät oli vain pakotettu sotaan. Laguksen johdolla jatkosotaan Talvisodan päätyttyä Armas Koivisto joutui alokaskoulutukseen Suomen kasarmille Hämeenlinnaan. – Siellä marssittiin ja laulettiin saksalaisia marssilauluja. Minua ei oikein huvittanut, joten pinnasin ja lähdin puntikselle Helsinkiin. – Tuli putkareissu, mutta putka oli hyvä paikka. Sinne tuotiin ruoka ja pelasimme korttia. Jatkosotaan Koivisto lähti 25. kesäkuuta 1941 Tuupovaarasta panssarieversti Ruben Laguksen joukoissa. Suomalaiset valtasivat 1. lokakuuta 1941 Petroskoin nimeten sen Äänislinnaksi. Seuraavana päivänä Adolf Hitler lähetti Mannerheimille onnittelusähkeen. Äänislinnassa Armas Koivisto palveli muonitusjoukoissa ja esikunnassa, ilman koulutusta, ja leipoi yli 90-vuotiaanakin itse pullat ja piiraat. – Herroille piti paistaa jäniksiä, kun tuli vieraita. Kerran jopa karhua. Vänrikki petti Eräänä päivänä eräs vänrikki tuli hakemaan leipälaatikkoa, jonka Armas Koivisto antoi. Vänrikki myi leivät ja teki Koivistosta syyllisen. Koivistoa ei edes kuulusteltu, mutta hänet passitettiin linnoitustöihin Taipaleenjoelle ja häneltä riistettiin korpraalin natsat. Vuosi sitten hän sai 100-vuotispäivänsä kunniaksi alikersantin arvon. Koivisto joutui sodan ratkaisutaisteluihin Tali-Ihantalaan, mutta sekään ei riittänyt. Tuli määräys lähteä Lapin sotaan ajamaan saksalaiset Suomesta. Saksalaisia oli Lapissa 214 000 sotilasta ja jopa 32 000 hevosta. Lapistakin Koivisto selvisi hengissä. Hänet kotiutettiin 22. marraskuuta 1944. – Hyvä tunnelma oli, kun selvisin hengissä, Koivisto sanoo. Sodan päätyttyä hän muutti Mouhijärvelle, josta löytyi aviopuoliso. Koiviston sata ja yksi vuotta Armas Kustaa Koivisto syntyi 2.10.1918 Helsingissä. Sisällissodan jälkeinen aika oli levotonta ja Armaksen elämänlanka ohut. Naapuri löysi hänet huonossa kunnossa roskakorista, ja poika pääsi Oulunkylään lastenkotiin. Myöhemmin kävi ilmi, että Armas Koiviston äiti oli kutoja ja polttopuun kantaja. Armas Koivisto oli avioton lapsi, jonka isäksi on merkitty muuan seppä, jota Koivisto ei koskaan tavannut. Koivisto kutsuu itseään huutopojaksi, mikä tarkoittaa kasvattilasta. – Lastenkoti oli ruotsinkielinen, ja kun kasvoin, minut lähetettiin junassa Kauhavalle. Selkääni kiinnitettiin lappu, jossa oli nimi ja osoite. Olin kuusivuotias. Punaleskien lapsille järjestettiin sijaiskoti erityisesti vakavaraiselta Pohjanmaalta. Taustalla oli työläislasten moraalinen kasvatus. Pohjanmaalla ei piiskattu Pohjanmaalla Koiviston elämän suunta muuttui. – Vanhaemäntä Maija Kantola oli hevosella vastassa ja pääsin isoon taloon. Kantolassa minua kohdeltiin hyvin. Ei piiskattu. Minua ei kiusattu huutopojaksi, ja sain käydä kaksi vuotta koulua ja rippikoulun. Koivisto oli Kantolassa 13 vuotta. Maatalon työt olivat raskaita. Viimein Koivisto sanoi isännälle, että hänelle pitää maksaa yhä paljon kuin muillekin. Kun ei maksettu, Koivisto lähti 19-vuotiaana Kärkölään. Maaseudun Tulevaisuudessa oli ilmoitus paikasta. Kantolan talosta jäi hyvä mieli. Kun Kantolan isäntä kuoli 90-vuotiaana, Koivisto laski seppeleen haudalle ja kiitti kovalla äänellä hyvää kasvatti-isäänsä. Koiviston matka jatkui Kärkölästä Turenkiin, ja sitten tuli kutsu sotaan. Koivisto oli kirjoilla Kauhavalla, ja siksi hän joutui eteläpohjalaisten porukkaan. Äidin kohtaaminen ei ollut rakkauden hetki Armas Koivisto tapasi äitinsä 19-vuotiaana Mouhijärvellä. Hän muistelee, ettei se ollut rakkauden hetki, kun äiti oli hylännyt, mutta hän ei ole katkera. Olosuhteet olivat ankarat. Puoliso löytyi sodan jälkeen Mouhijärveltä, ja perheeseen syntyi kaksi lasta, tytär ja poika. Koivisto oli kaivosmiehenä Ruotsin Jällivaarassa noin 10 vuotta. Lapset kävivät Ruotsissa koulua, mutta sitten muu perhe muutti Viljakkalan Litukkaan. Isä jäi kaivamaan rautaa Ruotsiin, kävi pari kertaa vuodessa kotona, ja muu perhe kävi kesälomilla Ruotsissa. Armas Koivisto sai töitä Viljakkalasta Haverin kaivoksesta, mutta ehti olla vain vuoden Haverissa, kun kaivos suljettiin. Työmatka piteni etelärannikolle Jussarön kaivossaarelle, jossa hän kaivoi malmia meren alla seitsemän vuotta. Viimeiset työvuodet Koivisto oli Kyron paperitehtaan kuorimolla. Hän jäi eläkkeelle 60-vuotiaana, kun Liisa -rouva sairastui reumaan. Koivisto jäi hoitamaan vaimoaan. Hän oli omaishoitaja puolisonsa kuolemaan asti. Aviossa ehdittiin olla 48 vuotta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuivat Koiviston Linnan juhliin vuonna 2017. Siellä Koivisto oli tyttärensä Railin kanssa. Kirjoituksen yhtenä lähteenä on Jaana Laamasen kirja Äyräpään Ärjy ja Äänisen Aleksandra. Talvisota syttyi 80 vuotta sitten 30. marraskuuta 1939.