Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Ysärimuistoja: Leppäsen korttelin liikekeskus rakenteille ehkä ensi syksynä

Kankaanpään ydinkeskustan kaupunkikuva muuttuu nopeasti, mikäli suunnitellut rakennushankkeet alkavat kaavailujen mukaan. Ydinkeskustan ehkä keskeisin liikekortteli on niin sanottu Leppäsen tontti, jonka vanhan rakennuskannan purkaminen aloitettaneen jo tämän talven aikana. Tontin omistajan, porilaisen rakennusliike Elementtityö Oy:n tarkoituksena on rakentaa paikalle mittava liikekeskus. – Uuden liikekeskuksen rakentaminen pyritään aloittamaan jo ensi syksynä, mikäli se on mahdollista. Töiden aloittaminen on kiinni kuitenkin luvista ja kaavatilanteesta. Myös rakennusvero osaltaan vaikuttaa rakennustöiden aloittamiseen, kertoo toimitusjohtaja Pentti Järvenranta . Elementtityö osti Keskuskadun ja Kuninkaanlähteenkadun kulmauksessa torille ulottuvan tontin Artturi Leppäsen perikunnalta parisen vuotta sitten rakennuksineen. Tontilla on useita liike- ja varastorakennuksia, jotka ovat kuitenkin vanhoja ja osittain hyvin huonokuntoisia. Elementtityö Oy hakeekin lupaa vanhojen rakennusten purkamiseen. Mikäli Elementtityö Oy pääsee aloittamaan rakennustyöt tämän vuoden puolella, pyritään uudet liiketilat saamaan valmiiksi vuoden 1991 joulumarkkinoille. Kaavarunkosuunnitelman mukaan Leppäsen tontille voidaan rakentaa liike- ja toimistotilojen lisäksi myös asuntoja. Julkaistu Kankaanpään Seudussa 12.1.1990