Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Lavian ääni kuuluu Porissa – Aila Haikkonen ajaa synnyinpaikkansa asiaa kaupunginvaltuustossa

Kuinka tehokkaasti lavialainen kaupunginvaltuutettu pystyy ajamaan lavialaisten asiaa Porin kaupunginvaltuustossa? Melko tehokkaasti, jos Aila Haikkoselta kysytään. Lavian ääntä kyllä kuunnellaan. – Olen tietenkin aina lavialaisten puolella, mutta ajan myös porilaisten asiaa, Haikkonen määrittää. Haikkosen näkökulmasta kuntaliitos on tuonut mukanaan käytännössä pelkkää positiivista. – Ennen liitosta kuntatalous meni niin heikoksi, että täällä vallitsi melkoinen epävarmuus. Poriin liittymisen myötä tuli rauha taloon, Haikkonen perustelee. Jos Pori ei tunnu aina ottavan Laviaa riittävästi huomioon, syy on yleensä tiedon tai taloudellisten resurssien puutteessa, ei tarkoituksellisessa väheksymisessä. – Minullakaan ei ole tietoa kaikista Lavian asioista. Toivoisin, että lavialaiset olisivat minuun enemmän yhteydessä ja kertoisivat, jos jokin painaa heidän mieltään. Haikkonen kiittelee lavialaisten yhdistysten aikaansaamaa Lavia-foorumia, jonka kautta hän on saanut tietoonsa huolia koskien muun muassa lääkäripalveluita ja julkista liikennettä. – On totta, että julkinen liikenne ei Laviassa toimi. Haikkosen mukaan lavialaisuuteen kuuluu se, että ollaan olevinaan, pilke silmäkulmassa. Hän muistuttaa, että Lavia oli oman alueensa keskus, jossa käytiin koulua Suodenniemestä ja Kiikoisista. Nyt Suodenniemi ja Kiikoinen ovat osa Sastamalaa, Lavia osa Poria. Asemasta keskuksena ei ole tietoakaan, mutta lavialaisten omanarvontunne on voimissaan. Tutkimme eri näkökulmista Lavian identiteettiä, kun kuntaliitoksesta Porin kanssa on kulunut pian viisi vuotta. Julkaisemme lähipäivinä kaksi muuta juttua aiheesta.