Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Asiakkaat siirtyivät verkkopankkiin: Danske Bank sulkee ovensa Kankaanpäässä kesällä

KANKAANPÄÄ Danske Bank sulkee ensi vuonna Kankaanpään konttorinsa. Sulkeminen tapahtuu vähitellen: Tammikuun puolivälistä lähtien asiointi konttorissa onnistuu vain ajanvarauksella kahtena päivänä viikossa. Konttori sulkeutuu pysyvästi kesäkuun lopussa. Tämän jälkeen asiointi onnistuu kasvokkain vain Porin konttorilla. – Moni meidänkin asiakkaista haluaa hoitaa asiat mieluummin kotoa, töistä tai vaikkapa kesäasunnolta käsin, Kankaanpään ja Porin konttoreista vastaava johtaja Roni Saarelainen sanoo. Moni hoitaa pankkiasiansa verkossa. – Jos asiakas on vielä epävarma digitaalisen pankkiasioinnin suhteen, autamme mielellämme alkuun pääsemisessä tai mietimme yhdessä vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asiointia. Jatkossakin palvelemme henkilökohtaisesti muissa alueemme konttoreissa, Saarelainen lupaa. Porin konttori on Kankaanpäätä lähimpänä sijaitseva Danske Bankin konttori. Seuraavaksi lyhimmän etäisyyden päässä on Tampereen Hämeenkadun konttori. Käteisnostot onnistuvat edelleen Otto-automaateista, Tokmanneista sekä R-kioskeista ja K-Marketeista. Kankaanpään konttorin sulkeminen ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Nykyiset sopimukset jatkuvat ennallaan. Kankaanpään konttorin neljästä työntekijästä kolme siirtyy työskentelemään Porin konttoriin. Yhden työntekijän työsuhde päättyy muiden järjestelyiden myötä kesällä.