Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Jouko Enkelnotkolle ei auennut vielä tie Euroviisuihin naiseksi pukeutuneena – Honkajoella syntynyt näyttelijä-laulaja ohjaa ensi kesänä Kirjurissa aikuisille suunnattua teatteria

Jouko Enkelnotkolla on jäänyt oikean käden etusormeen musta tekokynsi. Tai ei se oikeastaan ole hänen kyntensä, vaan Angel Dellin kynsi. Drag-hahmo Angel Dell esiintyi ystävänpäivänä euroviisu-teemalla Tampereen G Livelabin lavalla. Keikalta kuvatulla videolla, hyvin paljon Enkelnotkoa muistuttava ja raavaaksi mieheksi tunnistettava, Angel laulaa korkealta ja kovaa sekä tanssii tarkkaan koreografiaan. Asustukseen kuuluvat mustat sukkanauhat ja musta viitta. Laulaja-näyttelijä Enkelnotko kertoo olevansa vain Angel Dellin manageri. Dell haki omalla kappaleellaan UMK-kilpailuun, jonka kautta valitaan Suomelle euroviisuedustaja, mutta karsiutui. Angel julkaisee biisin ja sen musiikkivideon maaliskuussa, mutta muuten maailmanvalloitus on UMK-tappion jälkeen säästöliekillä. – Täytän viisikymmentä. Tässä on nyt tätä kansainvälistä uraa ehditty odottaa. Euroviisut on viimeinen formaatti, jossa voisin menestyä. Vaikka Enkelnotko vitsailee, Angel Dell syntyi oikeasta tarpeesta, jälleen kerran, uudistua taiteilijana. – Mietin, että miten saan jonkun sellaisen henkisen kehyksen rikottua. Tajusin, että luomalla hahmon. Loin tarinan. Olen vain agentti. Se hahmo en ole minä, en ota vastuuta Angelin tekemisistä. Hän on diivojen diiva. Enkelnotko hehkuttaa ensi-illan biisilistaa ja laulaa kahvilan nurkkapöydässä jokaisesta kappaleesta ohimennen pätkän: Saksan Nicolen Ein bisschen Frieden (1982), Israelin Dana Internationalin Diva (1998) ja Portugalin Salvador Sobralin Amar pelos dois (2017). Angel Dell on tietysti sanaleikki. Angel on enkeli ja Dell tarkoittaa englanniksi notkoa – sekä piikaa tai nuorta heitukkaa. Tosin Enkelnotko ajatteli ensin, että drag on "niin tylsää", kun sitä on kaikkialla. Monipuolisten kykyjen koetteleminen kuitenkin houkutteli freelance-taituria. – Pystyn laulamaan livenä kahdella äänellä ja se on mielestäni jo eri tasolla kuin, että aukoisin suuta vain jonkun tahtiin. Pystyn tekemään koko shown itse. Enkelnotko todella on monialainen kaveri. Honkajoella varttunut Enkelnotko haaveili jo lapsena tanssimisesta ja taitoluistelusta. Mahdollisuudet etenemiseen sillä saralla olivat kuitenkin rajalliset pienellä paikkakunnalla. Onneksi silloinen Honkajoen kanttori Marjatta Ylinen , huomasi pojan musikaalisuuden ja lauluäänen seurakunnan kerhossa. Esiintyvä, laulava ja Neumann-lookia tykitellyt Enkelnotko, tuolloin vielä syntymänimeltään Uusipaasto, ei kouluaikoinaan ollut mikään silmätikku, mutta kyllä hänet tunnettiin. Enkelnotko lähti Honkajoelta kansalaisopiston teatterilinjalle, mikä tuntui hänestä kotiinpaluulta, mutta taiteilijan ura ei auennut noin vain. Hän yritti teatterikorkeaan useita kertoja, mutta ei päässyt sisään. Vuonna 1993 tärppäsi. Enkelnotko pääsi Suomen ensimmäiseen musiikkiteatterin ammattiin johtavaan koulutusohjelmaan. Sen jälkeen hän on ollut kiinnitettynä eri teattereissa, esiintynyt tv:ssä, kirjoittanut ja ohjannut harrastajateatterissa. Loin tarinan. Olen vain agentti. Se hahmo en ole minä, en ota vastuuta Angelin tekemisistä. Hän on diivojen diiva. Hahmon taakse meneminen ei ole Enkelnotkolle täysin uusi asia. Hän on tehnyt jo yli 15 vuotta lasten ja nuorten osastoilla sairaalaklovnin töitä. Vuonna 2018 Suomen kulttuurirahasto myönsi Enkelnotkolle apurahaa taideprojektiin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan yksiköissä. Hankkeen ideana on tuoda sairaalaan aikuisille ja henkilökunnalle suunnattua taidetta, improvisaatiolaulua ja klovneilua. Enkelnotko tutki ja kokeili, millaisissa tilanteissa taide voisi helpottaa potilaiden oloa. Hän harkitsee sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista projektiin pohjaten. Hankkeen jatkorahoitus ei ole vielä selvillä, mutta Enkelnotko kertoo tuloksien olleen kiinnostavia. Ero lapsiin verrattuna oli se, että jos aikuiset potilaat olivat ahdistuneita tai surullisia, he kertoivat sen. Yllättävää oli myös se, että aikuiset halusivat kuulla biisejä juuri sairaudestaan. – Klovnina saan olla auki ja elää hetkessä. Puhua kaikkea mitä sylki suuhun tuo. En mene sinne mitenkään hissuttelemaan, mutta tuntosarvet päällä toki. Enkelnotko teki esimerkiksi laulun syntymättömälle lapselle, jonka äiti oli ollut pienessä operaatiossa. Äiti ei tiennyt miten toimenpide vaikuttaisi lapseen. – Tein toivelaulun, sellaisen tuutulaulun sille lapselle. Tällaisiin mentiin ekalla viikolla. Olin, että ai tällaista tämä on? Se oli todellakin syvään päähän sukeltamista. Aikuistenosastolla klovneria on uutta ja Enkelnotko törmäsi myös ennakkoluuloihin. Eräs syöpäosaston lääkäri katsoi aluksi kieroon Enkelnotkon projektia, mutta päätyi jälkikäteen kirjoittamaan suosituksia toiminnalle. – Uuden pelko, sehän on sisäänrakennettuna meissä. Siihen tuo meidän laulunäytelmäkin perustuu. Luodaan ihmiskuva ryssästä ja sen takaa löytyykin hurmaava ihminen, joka on kaikkea muuta kuin vihollinen. Näytelmä, josta Enkelnotko puhuu, on Maria, ryssän morsian . Sitä varten täytyy mennä Kirjuriin. Kirjurinluodossa on kevät, vaikka kalenterin mukaan on helmikuu. Kirjurin kesäteatterin aitauksen portin munalukko ei aukene. Vihreän teatterin hallituksen puheenjohtaja Kimmo Salokangas ja Enkelnotko pohtivat jo aidan yli kiipeämistä. Salokangas kokeilee kuitenkin ensin porttia aitauksen toiselta reunalta: aukesi! Salokangas ja Enkelnotko aloittavat välittömästi ensi kesän työympäristön arvioimisen. Ohjaaja Enkelnotkon pää kääntyilee ja silmät skannaavat kaikkea. Lavalle vieviä portaita oli enemmän kuin hän oletti. Yleisö on katsomossa ilahduttavan lähellä! Entä mistä saisi näyttelijöille rappuset takakautta katsomoon? Mihin kirkkoväki, entä kuoro? Mahtuuko suomenhevonen kulkemaan lavan ja katsomon välistä? Riittääkö budjetti ylipäätään hevoseen? Laulunäytelmä Maria, ryssän morsian on siinä mielessä poikkeus Vihreän teatterin ohjelmistossa, että sille on ikäraja. Aihe on kipeä. Se on tositapahtumiin perustuva kertomus ukrainalaisen sotavangin ja suomalaisen naisen suhteesta, sekä heidän lapsestaan. Enkelnotko näkee teoksen keskeisenä teemana siirtymätrauman. – Sanotaan, että sodan tai pakolaisuuden traumat kantavat kahden sukupolven yli. Edustan sitä toista sukupolvea, joten tämä on tietyllä tapaa minun testamenttini aiheesta. Näytelmän roolihaku päättyi hiljattain, mutta Enkelnotko vihjaa, että pariin miesrooliin liittyen voi olla edelleen yhteyksissä. – Äijät, soitelkaa! Vihreä teatteri oli tuuliajolla viime syksynä, kun toimintaan ei ollut löytynyt jatkajia. Vuoden lopulla Salokangas hyppäsi puheenjohtajan paikalle ja moni vanha tekijä jatkoi hallituksen jäsenenä. Enkelnotko on uusi toiminnassa. Hommat rullaavat nyt hyvin, vaikka kesän produktioon päästiin hieman takamatkalta. Tosin teatterin varasto on jumissa Keskuskartanon remonttityömaalla. -Kamat ovat siellä edelleen, kun ei ole niitä päästy hakemaan. Tarkoitus on löytää jokin varastotila, sekin on tietysti taloudellinen kysymys, Salokangas toteaa. -Kyllä me aika veitsenterällä ollaan, että meidän kesän on oikeastaan pakko onnistua, Enkelnotko naurahtaa. Onneksi freelance-taiteilija on tottunut paineisiin ja epävarmuuteen. Entä 50-vuotisbileet? Niitä vietetään syyskuussa. Sen on oltava sunnuntaipäivä, jotta lauantai-illat työskentelevät näyttelijät pääsevät paikalle. Sopivaa paikkaa vielä etsitään Tampereelta. Ohjelmasta ei tule puutetta. – Haluan juhlia niitä esiintyen. Se on varmaa. Oikaisu: 25.2.2020 klo 8:57: Toisin kuin kuvatekstissä aikaisemmin kerrottiin, Jouko Enkelnotko ei ole ollut kiinnitettynä teatteriin Tampereella. Hän on tosin vieraillut Billy Elliot -musikaalissa Tampereen työväen teatterissa.