Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Juho Tunkkarin kuluneeseen puoleentoista vuoteen on mahtunut sattumia: Paha jalkavamma, lääkärin virhearvio ja pikainen paluu pelikentille

Viime jääkiekkokausi ei todellakaan mennyt niin kuin olin ajatellut. Marraskuussa 2018 olin Porin Ässien c-porukan kanssa pelaamassa Helsingissä. Pelin aikana vastustaja taklasi kahdesti polvitaklauksella, loukkasin jalkani niin etten pystynyt jatkamaan peliä. Kankaanpäässä jalka tutkittiin ja kuvattiin mutta lääkärit eivät löytäneet vikaa jalasta. En pystynyt treenaamaan jalalla puoleentoista kuukauteen. Koulun liikuntatunneille osallistuin, treenasin kaikkea missä ei tarvinnut jalkaa rasittaa. Tammikuun 15. päivä 2019 liikuntatunnilla pelattiin koripalloa, jalka tuntui jo paremmalta. Pelitilanteessa olin kuljettamassa palloa ja ponnistaessa ylös jalasta kuului pamahdus. Minut kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Sääriluu oli murtunut, luunpala lävisti ihon. Jalka leikattiin saman päivän aikana Porin Keskussairaalassa. Muutamalla ruuvilla jalka saatiin kasaan. Jalkaa tuki ortoosi, tuki joka ulottui nivusesta nilkkaan. Seuraavana päivänä minut jo kotiutettiin. Fysioterapeutti opasti että jalalla saa varovasti jo varata. Leikkaus oli tehty niin, että astuminen oli mahdollista ja ortoosi tukisi askelmia. Rohkeus ei riittänyt vielä varaamaan jalalla, hyvä kun olin oppinut käyttämään kyynärsauvoja. Maanantaina palasin kouluun. Olin saanut taksilapun joka mahdollisti kulkemisen kouluun. Koulusta lähdettyäni kuulin taas saman paukahduksen jalasta ja valtava kipuaalto valtasi kropan. Takaisin Keskussairaalaan. En varmaan ikinä tule unohtamaan lääkärin sanoja tutkittuaan minut. Lääkäri sanoi, että nyt ei olla huomioitu sitä, että lapsella on miehen lihakset, ruuvit ovat liian pienet. Kaikki ruuvit ovat revenneet irti. Äiti oli mukanani, onhan se minullekin hermostunut muttei koskaan niin paljon kuin lääkärille, lääkäri sai kyllä lippaallisen. Jalka leikattiin uudelleen, jalkaan vahvempaa metallia Olin lastenosastolla hoidossa. Hoitajat kysyivät 1–10 asteikolla kivun määrää. Ensimmäinen leikkaus oli vitosen arvosta, toisen leikkaksen jälkeen kipu hipoi jo kymmentä. Vietin osastolla viisi päivää, kivut eivät vaan hellittäneet enkä pärjännyt suun kautta otettavalla lääkityksellä. Jalkaan laitettiin koko jalan pituinen kipsi, nivusesta nilkkaa. Lääkäri määräsi kolmen kuukauden sairauslomalle. Rakensin kodin aulatilaan itselleni punttisalin. Olin jo sanonut Porissa että laitan yläkropan ennen näkemättömään kuntoon ennen kuin palaan treeneihin. Kipsijalka painonnostopenkille ja nostamaan käsipainoja. Ainoa ongelma oli että hikoilin painoja nostaessa ja kipsi pehmeni. Kipsi jouduttiin uusimaan kuukauden päästä terveyskeskuksessa. Kipsin vaihdon jälkeen jalka kipeytyi ja jouduimme käydä näyttämässä sitä keskusssairaalassa. Kipsi oli tehty väärin ja jalka oli väärässä asennossa. Tekivät uuden kipsin Porissa ja kivut jäivät sinne. Kun sain kipsin pois ja ortoosin tilalle oli jo helpompi liikkua. Kävin katsomassa poikien peliä Porissa. Valmentajani Juha Mattila on aina ollut taitava ja vaativa valmentaja ja pääsin kehittymään hänen valmennuksessaan. Juha antoi pyyheen ja jääkiekkomailan ja sanoi, että tiesi mikä minua odotti ja joudun muutamaan kertaan pyyhimään hikeä kun kuntoutus alkaa. Nauroin silloin, mutta näin jälkeenpäin kuntoutuksen läpikäyneenä voin sanoa, että hän tiesi mistä puhui. Miesten mailan sain siitä hyvästä kun sanoin laittavani yläkropan kuntoon ennen treeneihin paluuta. Kuntoutusmuotona parasta olisi ollut vesijuoksu. Uimahalli oli kiinni ja Kuntoutuskeskuksen altaassa oli aika matalaa vesijuosta. Sain hyvän ohjeistuksen Kuntsarilta millä tavoilla voin jalkaa kuntouttaa. Kävin viikolla ennen koulun alkua tekemässä vesijumppaa mummut seuranani. Kuntokeskus Palatsi oli sponsoroinut minua jo kahden kauden verran ja pääsin iltaisin polkemaan kuntopyörää salille. Sairaalan antaman ohjeistuksen kuntoutuksesta tein iltaisin. Uuden kauden alkaessa jääkiekossa sain myös uuden valmentajan. Olin ilmoittanut palaavani heti kun jalka sen sallisi. Kauden alussa pelaajien pitää hommata sponsoreita 1000 euron edestä. Onnistuin siinä. Jalalla ei saanut vielä kuukauteen ponnistaa. Kotona oli sovittu että kuntoutan jalan rauhassa ja palaan urheilemaan kun jalka sen varmasti kestää. Pesiksessä heti ulkopeliin Olin ilmoittanut jatkavani pesäpallon pelaamista Kaman C-pojissa. Kun sain alkaa ponnistamaan jalalla, pesäpallovalmentajani Joona Lehtinen soitti ja sanoi, että mukaan vaan. Ei tarvitse juosta eikä tehdä mitään nopeita liikkeitä. Se oli aika paljon aikaisemmin mitä oltiin juuri kotona päätetty. Oikeastaan poikien mukaan lähteminen piristi kummasti, olin ollut muutaman kuukauden kotona neljän seinän sisällä. Treenasin sen minkä pystyin, juoksu ei vielä onnistunut. Toukokuussa oli ensimmäiset sarjapelit ja kuvittelin saavani jokeripaidan päälleni. Joona laittoi 5 numeron hihaan ja käski mennä ulkovuoroon. Sovittiin että hoidan vaihtolyönnit ja kotiutukset ja kopitan itseni ykköspesälle, koska juoksu ei vielä onnistunut. Jalka painoi kuin todella painava kivi ja ottaessani juoksuaskeleita en tiennyt missä asennossa jalkaterä osuisi maahan. Mutta siellä sitä oltiin, pelaamassa pesäpalloo! Mielestäni suoriuduin alkukaudesta hyvin. Pari kertaa olin niin fiiliksissä, että unohdin lyöntivuorollani ettei juoksu onnistu. Löin kentällemenonäpin ja tajusin vasta siinä kohtaa kun piti lähteä juoksemaan, mitä tuli tehtyä. Muutaman kerran löin läpilyöntejä joista normaalisti olisin juossut kunniajuoksun. Olisi ollut hieno kuulla mitä katsomossa puhuttiin, kun en lähtenyt kunniakierrokselle vaan odotin niin kauan että pallo palautui ja löin itselleni koppilyönnin. Olisi ollut hieno kuulla mitä katsomossa puhuttiin, kun en lähtenyt kunniakierrokselle vaan odotin niin kauan että pallo palautui ja löin itselleni koppilyönnin. Kokeilin ensimmäistä kertaa luistelua kesäkuun alussa, omistan jääkiekkoluistinten malliset rullaluistimet. Luistelupotku aiheutti kovaa kipua enkä pystynyt pitämään luistimia jalassa viittä minuuttia pidempään. Olin tehnyt tunnollisesti kuntoutuksen mutta jalka ei vain suostunut tottelemaan. Jääkiekosta heinäkuu olisi oman treenin aikaa, jokainen saa oman treeniohjelman josta kirjataan ylös: – minkä treenin oli tehnyt ja millä tehoilla – mitä oli syönyt – unen laatu ja nukutut tunnit Päiväkirja palautetaan valmentajalle elokuun alussa. Jäällä ei olla heinäkuussa. Toteutin treeniohjelmaa, hypyt ja loikat korvasin liikkeillä joita pystyin tekemään. Kova alusta aiheutti kovinta kipua joten tein treenin usein yleisurheilukentällä. Kävin myös poikien kanssa pesäpallotreeneissä. Särkylääkettä tuli syötyä aikamoisia määriä. Loppukuusta huomasin ensimmäistä kertaa, että jalka alkoi ottamaan käskyjä vastaan. Kokeilin luistelua viikottain, mutta jalka ei ollut siihen vielä valmis. Hyvinkään Nuorisoleiri 22.7–27.7.2019 Olin kysynyt luvan jääkiekkovalmentajalta että saan osallistua pesäpalloleirille. Valmentajiksi lähtivät Joe Vartiamäki ja Niko Markkula . Leiriviikko oli kesän lämpöisin viikko, lämpötila oli päivisin yli 30 astetta. Jalka ilmeisesti tykkäsi lämmöstä ja alkoi toimimaan. Pelasimme niin hyvin leirillä, että kotiin tuomiseksi oli pelisarjan pronssia. Ylivieskan Kuula voitti mestaruuden. Leiriviikko oli onnistunut. Elokuun alussa ilmoitin että palaan takaisin Ässien treeneihin. Lupasin pelata tunnollisesti loput pesäpallopelit loppuun mutta treenaan vain jääkiekkoa. Koulun jälkeen lähdettiin Poriin ja treenasin kolme tuntia kerralla, sellaisia määriä mitä pojat juoksi en vielä pystynyt juoksemaan mutta muuten pysyin kyllä mukana muissa harjoitteissa. Harjoitusmatseja oli 1-2 viikottain, minua ei valittu yhteenkään peliin. En saanut minkäänlaista mahdollisuutta todistaa ja näyttää mihin pystyn. Elokuun lopussa tuli puhelimeen viesti ettei minua ole valittu joukkueeseen. Hetki meni ennen kuin tajusin, etten voinut enää treenata poikien kanssa. Tiesin että olin tehnyt kaikkeni päästäkseni joukkueeseen, mutta jalan paranemista en pystynyt aikaistamaan. Yhtään aikaisempaa en olisi pystynyt palaamaan. Ässistä Jääkarhuihin Pelasin kauden Kankaanpään Jääkarhuissa Suomisarjaa ja kausi oli onnistunut. Joukkueessa oli pelaajia Porista ja Merikarvialta. Päävalmennuksesta vastasi Petri Lindell . Tunsin Petrin entuudestaan ja tiesin, että saisimme onnistuneen valmentaja-valmennettava suhteen. Petri oli sitoutunut lajiin ja osasi vetää monipuolisia treenejä. Taisimme koko kauden aikana hävitä vain yhden pelin. Osan peleistä voitimme ylivoimaisesti, ne pelit eivät kehittäneet kumpaakaan joukkuetta. Treenattiin kolme päivänä viikossa ja viikonloppuisin keskimäärin kaksi peliä. Yritin käydä mahdollisimman monella vapaavuorolla treenaamassa itse, tiistaisin ja perjantaisin pääsin varuskunnan vuorolla miesten kanssa pelaamaan jääkiekkoa ja kaukalopalloa. Arkiaamut alkavat tunnin urheilulla, olen liikuntalinjalla ja sain silloin tällöin luvan käydä aamujäillä. Suunnitteilla on, että jos löytäisimme valmentajan aamujäille, kävisimme aamuisin tunnin jäätreenin tekemässä ennen koulua. Oltiin melko varmoja oman sarjan voittajia. Loppuottelut olisivat olleet maaliskuun lopussa Rantasalmella. Siellä oltaisiin ratkaistu Suomen paremmuus neljän joukkueen voimin: Kiekkohait, Sapko ja Kokkolan Hermes olisivat varmaan olleet vastassa. Sen verran kovatasoisiksi totesin joukkuekaverini, että jatkan vielä ensi kauden tässä porukassa. Pakko jäädä selvittämään mihin rahkeemme riittää. Ensikaudeksi on haettu paikkaa kovatasoisesta U17 ylemmästä sarjasta. Treenaaminen aloitetaan heti kun se on mahdollista. Joulukuussa oltiin poikien kanssa pelaamassa Mänttä-Vilppulassa, Art Town Hockey Tournament turnauksessa. Kovin vastus tuli Liettuasta, Gelenzinis Vilkas. Muut pelit voitettiin, Liuttuaa vastaan pelattiin välierissä tasapeli 4–4. Liettua saatiin myös finaaliin vastaamme, ensimmäisen erän jälkeen oltiin 0–3 häviöllä, mutta käänsimme ottelun meidän 5–3- voitoksi. Koko turnauksen voitto oli meidän. Puhuivat, että vastustajan joukkueessa olisi ollut maajoukkuepelaajia.