Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

KJK viihdytti 10–3: Kolme maalia heti kättelyssä hämmensi vastustajan ja toisen erän kuusi maalia jo tyrmistytti

JÄÄKIEKKO Odotusarvoltaan KJK:n ja Salon Kiekkohain kohtaaminen piti olla tasainen. KJK lähti kuitenkin perjantai-iltana heti menemään maalitehtailun tielle vieden tyrmistyneeltä vastustajalta edellytykset toimia. Lokakuun vieraspelissä Salossa KJK voitti Kiekkohait niukasti 5–7. Nyt loppulukemiksi kirjattiin 10-3 (3-0, 6-0, 1-3) ja samalla KJK nousi sarjan kolmanneksi ohi Kiekkohain. Jääkarhut pääsi loisteliaasti maalitehtailun makuun ensimmäisen 10-minuuttisen jälkeen. Tommi Marjamäki aloitti Jiri Patokosken ja Eetu Rajakallion alkuvalmisteluista maalitehtailun 13. minuutilla. Ehti kulua vain vajaa kaksi minuuttia ja Juuso Tuomisto pääsi viimeistelemään Ville Kouran ja Santeri Kivelän alkujuonnon. Ensimmäinen erä kirjattiin KJK:lle 3–0, kun Ville Koura laukoi Santeri KIvelän ja Konsta Ala-Kantin esityön verkkoon. Hätää ei ollut siinäkään vaiheessa, kun kapteeni Mikko Männistö kävi istumassa 2-minuuttisen koukkaamisesta. Samanlaisen tilastomerkintä kävi merkkauttamassa pelin alussa myös vastustajan Jaani Haanpää . Toisessa erässä sama meno jatkui Jääkarhujen tahdittamana. Erää oli pelattu vajaa 5 minuuttia, kun Arto Kuusiranta kuittasi lukemiksi 4–0 Ilkka Mäkelän syötöstä. Rento meno jatkui ja 5. maalin tehneen Ville Kouran jälkimainingeissa Kiekkohait katsoi parhaaksi vaihtaa maalinsa vartijaa. Kouran maaliin esityön tekivät Juuso Tuomisto ja Santeri Kivelä. Kiekkohait sortui takaa-ajoyrityksessä kiinnipitämiseen, ja Jääkarhut pääsi rankaisemaan 11 sekunnissa lukemiksi 6–0. Ylivoimamaalin laukoi Mikko Männistö Kuusirannan ja Kouran tiimityön päätteeksi. Ala-Kantti istutettiin jäähyaitioon hetkeä myöhemmin kampituksen takia, mutta vastustajan ylivoima jäi heppoiseksi. Erä pelattiin lähes hurmoksessa loppuun asti, ja toisen lopussa lukemat oli jo 9–0 Tommi Marjamäen ja Arto Kuusirannan kaunisteltua ensin lukemia, sitten puri Santeri KIvelän ja Ville Kouran tiimi ja 11 sekuntia perään verkkoa pääsi heiluttamaan Tommi Marjamäki yksin teoin. Erän loppuun Niko Kortelainen penkitettiin pukariparinsa Lasse Heinosen kanssa väkivaltaisuudesta, mutta Tomi Huidan vartioima KJK:n maali pysyi tasavajaalla koskemattomana. Kylmillään ei tarvinnut Huidankaan olla, sillä joka erään kirjattiin hänelle kymmenkunta torjuntaa. Kolmas erä jatkui KJK:n tahdittamana. Vastustaja pääsi maalinteon makuun vasta 43. minuutilla kun Jääkarhujen Tommi Marjamäki oli jo ehtinyt viedä KJK:n maalit uudelle kymmenluvulle Mikko Männistön syötöstä. Sarjassa on kaudella ollut vain muutamia yli 10 maalin pelejä. Kiekkohait pääsi vielä tekemään toisen maalin ylivoimalla Ala-Kantin jäähyn aikana ja kolmannenkin Männistön istuessa kampituksesta. KJK:n tehot: Ville Koura 2+3, Santeri Kivelä 1+3, Tommi Marjamäki 4+0, Arto Kuusiranta 1+2, Juuso Tuomisto 1+1, Eetu Rajakallio 0+2, Mikko Männistö 1+1, Ilkka Mäkelä 0+1, Jiri Patokoski 0+1, Konsta Ala-Kantti 0+1.