Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Laulajatar elementissään: Tallari-yhtyeen sävykäs poljento antaa Anne Mattilalle tilaa loistaa

Ilta-aurinko hellii yleisöä, jota on saapunut idyllisen pihapiirin täydeltä. Kilpaa auringon kanssa säteilee kahvilan emäntä, laulusolisti Anne Mattila , joka saa tänä iltana taustatukea pettämättömältä kansanmusiikkiryhmä Tallarilta. Joskus tähtimerkit ovat niin kohdillaan oikean tunnelman tavoittamiseksi, että pieni sählinki ja tekniset probleemat ovat täysin toissijaisia. Itse asiassa ne vain korostavat elävän kokemuksen ainutlaatuisuutta. Ääni kiertää monitoreissa huminaa nostattaen. Nuotit hyppivät telineistä pyykkipoikakiinnityksistä huolimatta. Mattila sekoittelee soittajien nimiä yhtyettä esitellessään. Tätä on live-musiikki! Tänä iltana live-musiikki on ennen kaikkea upeaa, sielukasta tulkintaa. Anne Mattilalla on harvinainen kyky kuljettaa melodiaa ja sanoja niin, että kuulija paitsi haltioituu, myös uskoo lyriikoiden sisältöön. Juuri siinä hetkessä kaikki sanat ovat totta ja kouraisevat kohdakkoin hyvinkin syvältä. Ensimmäinen puolisko keskittyy pitkälti tunnetuimpiin Mattilan levyttämiin kappaleisiin. Värisevät viulut korostavat kosketuspintaa sellaisissa liikuttavan humaaneissa lauluissa kuin Elämä on lahja ja Ihminen . Nopeammat kappaleet Tallari-poppoo saa soimaan poikkeuksellisen ketterästi ja vivahteikkaasti. Maanläheistä huumoriakin riittää. Kun Mattila saapuu vähän myöhässä lavalle Tallarin aloitusinstrumentaalin, Polkkasikermän jälkeen, hän laukaisee iloisesti: "Mää aloin leipomaan pullaa". Solisti ei myöskään peittele sitä tosiasiaa, että yhteinen treeniaika Tallarin kanssa on ollut melko rajallinen. "Te saatte päättää tempon, katotaan pysynks mää mukana!", Mattila sanailee ennen lennokasta Lennetään -biisiä. Toisen puoliajan oivalliset lainavalinnat todistavat sekä Mattilan että Tallarin monipuolisista kyvyistä. Vain elämää -ohjelmasta tuttu Ellinoora -cover Carrie , Tapio Rautavaaran tunnetuksi tekemä Neljän tuulen tiellä sekä ikiklassikko Myrskyluodon Maija soljuvat kuin unelma, kukin aivan omissa tunnelmissaan. Tallari-taiturit vaihtelevat soittimia kappaleiden välissä niin, että vuorotellen päärooliin nousevat avainviulu, mandoliini, haitari ja harmooni. Mattilan bravuurit Asfalttiviidakko ja Enkeleitä onko heitä sekä Konsta Jylhän Penttilän sillalla -jenkka saattelevat yleisön loppuiltaan, joka ei tunnu hämärtyvän ollenkaan. "Te saatte päättää tempon, katotaan pysynks mää mukana! Anne Mattila