Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Ysärimuistoja: Ajoharjoittelurata otettiin käyttöön

Pohjois-Satakunnan ajoharjoittelukeskus Niinisalossa vihittiin käyttöönsä arvovaltaisen kutsuvierasjoukon ollessa todistamassa liikenneministeriön osastopäällikön Harri Cavénin vihkiäisajoa sekä sitä seurannutta puhetta. Kankaanpään kaupunki aloitti ratahankkeen valmistelutyön jo viisi vuotta sitten. Hankkeen julkistamisen myötä käynnistyi melkoinen keskustelu ratahankkeen paikasta. Rata olisi haluttu pois Niinisalosta. Liikenneministeriö piti kuitenkin pintansa, koska juuri puolustusvoimat oli niin voimakkaasti hankkeessa mukana. Puolustusvoimat luovutti hanketta varten 70 hehtaarin alueen vuokralle rataa ylläpitävälle säätiölle. Säätiössä on edustettuina yhdeksän naapurikuntaa sekä kahdeksan muuta yhteisöä. – Kustannukset nousivat 3,5 miljoonaan asti, ja avustuksia saimme liikenneministeriöltä 300 00 markkaa. Olemme lisäksi tehnet uuden avustusanomuksen, kertoi säätiön hallituksen puheenjohtaja, kaupungininsinööri Reijo Orhanen. Harjoitussuoralla ja -kaarteessa on asennettu liukastusta varten 3 400 neliömetrin laajuinen pellitys, joka saadaan kasteltua suoran ja kaarteen sivuilla olevien sadettajien avulla. Sadettajien yhteisteho on noin 500 litraa minuutissa. Lisäksi liukastukseen käytetään rypsiöljyä, joka suihkutetaan pellitykselle käsiruiskulla. Radan kastelu ja valaistus hoidetaan radio-ohjauksella ajo-opettajien toimesta. Kankaanpään Seutu 15.6.1990