Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Pääkirjoitus: Korona-keskiössä eläminen kysyy voimia ja jaksamista

Hiljainen viikko johdattelee perinteisesti suomalaiset pääsiäisen viettoon. Pääsiäinen on myös odotettu, pitkän kevään katkaiseva lomajakso, jolloin vietetään aikaa perheen kesken, matkustellaan ja tavataan ystäviä. Tänä vuonna pääsiäinen on peruutettu, ja jokainen on tietoinen suosituksesta pysyä kotona ja sisätiloissa koronaepidemian takia. Reilun kuukauden olemme eläneet korona-keskiössä saaden lähes tunti tunnilta uusia tietoja joko viruksen etenemisestä ja sen aikaansaamista rajoituksista tai mittavista seurauksista sekä myös tulevista vaikeuksista. Näkymätön, tuntematon, ennen kokematon ja vauhdilla leviävä pelottaa ja ahdistaa aivan läkähdyksiin saakka. Jatkuva uutisvirta varmasti ahdistaa, kun tuntuu, ettei valtakunnan medioilla ole enää muita uutis- ja juttuaiheita kerrottavanaan. Tähän virtaan kannattaa ottaa hieman etäisyyttä. Kunnon irtiotto kaiken maailman somepöhinästä kannattaa myös ottaa, sillä siellä jos missään väärät tiedot kiertävät ja lietsotaan pelkoa. Älypuhelimiaan ja -laitteitaan rakastavalla kansalla riittää kuitenkin onneksi tehtävää. Koska nyt ei voi tavata sukulaisiaan, ystäviään ja tuttaviaan silmästä silmään, on puhuminen kerrankin ajasta ja paikasta riippumatta erittäin suositeltavaa. Tukekaa toisianne, puhukaa paljon ja käykää ihmeessä lähimetsässä katsomassa kevään etenemistä.