Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Kaikki mukaan – Vihteljärven ympäri juostaan nyt kuntoillen, kilpasarjoja ei ole

Korona on peruuttanut monia urheilutapahtumia. Läheltä piti, etteikö myös Vihteljärven ympärijuoksun pitkä historia olisi katkennut. Järjestäjänä päättivät kuitenkin, ettei korona kaada Satakunnan pisintä yhtäjaksoista juoksutapahtumaa. – Järven ympäri kierretään tänäkin vuonna, mutta nyt ilman ajan ottoa. Emme uskaltaneet viedä osanottajia koulun ahtaisiin sisätiloihin ja vaarantaa kenenkään terveyttä. Halusimme kuitenkin tapahtuman perinteen jatkuvaa, perustelee Vihteljärven Urheilijoiden puheenjohtaja Kalervo Kulhua päätöstä. Ensi lauantaina kierretään järven ympäri noin 6,5 kilometrin tuttu lenkki jo 61:nnen kerran. sNäin jokainen pääsee testaamaan syksyistä kuntoaan mukavan yhdessä olon merkeissä. Hyvät arvontapalkinnot ovat tehneet tapahtuman tunnetuksi eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta, lupaavat järjestäjät. Lähtö ja oheispalvelut ovat tänä vuonna Vihteljärven kyläkoulun pihassa, josta syksyn värikkääseen maalaismaisemaan lähdetään kello 12.30–13.