Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Koronatestien määrä on laskenut Pohjois-Satakunnassa, mutta vastaukset viipyvät edelleen yhtä pitkään kuin ennenkin

KANKAANPÄÄ Vaikka koronatestausten määrä on Pohjois-Satakunnassa laskenut elokuun puolivälistä lähtien, vastausviiveet eivät ole lyhentyneet. Vastauksen saaminen saattaa edelleen kestää jopa seitsemän vuorokautta. – Näytteiden tutkimuskapasiteetti ei ole vielä riittävä, on pulaa tutkimusreagenssista, laitekapasiteetti on ylittynyt ja osaavaa henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, luettelee PoSan ylilääkäri Margit Seppälä . Heinä-elokuun vaihteessa alueella jylläsi tavallinen kesäflunssa. Hybridistrategian mukaisesti kaikki oireiset testattiin. Tässä vaiheessa näytemäärät lisääntyivät rajusti rauhallisen alkukesän jälkeen. – Silloin näytteenotot ruuhkautuivat ja syntyi vastausviivettä. Aloitimme näytteiden ottamisen myös kehyskunnissa, sillä pääterveysaseman flunssapoliklinikan näytteenotto ei yksin riittänyt. Testejä otetaan kuntayhtymässä arkisin tällä hetkellä päivässä noin 70, näistä Tapalassa 30–40 ja kehyskuntien terveysasemilla kullakin 5–10. Testausmäärät kääntyivät elokuussa laskuun, kun THL antoi uudet ohjeet flunssaisten lasten testauksesta. Seppälä uskoo testausmäärien lisääntyvän taas loppusyksyllä, jolloin on odotettavissa uusi influenssa-aalto. – Koronaa ei voida erottaa influenssasta oireiden perusteella, joten testejä on otettava. Viime kauden influenssarokotteen teho oli hyvä, ja samaa toivon myös tämänvuotiselta rokotteelta, jotta influenssaan sairastuminen olisi vähäistä. Seppälän kuva koronatilanteen etenemisestä ei ole optimistinen. – Tilanne on aktiivinen Euroopassa ja koko maailmassa. Suomessa tapaukset ovat lisääntyneet ja toinen aalto on tulossa, joten myös testausmäärät lisääntyvät. Ilmaisia kasvomaskeja on PoSan alueella haettu viikoittain muutamia kymmeniä. Pieneltä kuulostava määrä on Seppälän mukaan odotusten mukainen. – Joukkoliikennettä on alueellamme vähän, asuminen on väljää eikä tartuntoja ole juuri ollut. Maskisuositus ei koske lapsia, ja yleisissä tiloissa turvavälit voidaan järjestää, Seppälä perustelee. Ilmaisia maskeja haettiin Seppälän mukaan eniten heti sen jälkeen, kun suositus maskien käytöstä annettiin. Hän muistuttaa myös, että pääsääntöisesti maskit on kustannettava itse. – Maskeja riittää edelleen kaikille tarvitseville. Pääasiassa maskeja ovat hakeneet joukkoliikenteen käyttäjät, vähävaraiset ja heikommassa asemassa olevat.