Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Mielipide: ”Miksi kertaamme toisten erehdyksiä? Mennyttä aikaa taitaa olla yhteisöllisyys, luokkatoverien muodostama piiri”

Otsakkeen olen ominut kesäkuun 2019 Eestin opettajaliiton Öpetajate Leht –julkaisusta – joka sivumennen sanoen on monta kertaa lukijaystävällisempi kuin Suomen vastaava ammattilehti. Luen eestiläistä mielikseni, koska se kaikkine kirjoituksineen on selvästi koulussa päivittäin työtä tekevien opettajien puolella eikä vain kouluhallinnon toimenpiteitä selostava ilmoituslehti… Mistä "erehdyksistä" kasvatustieteilijä Maie Tuulik puhuu? No. Sellaisina hän näkee sen suuntauksen, johon Suomenkin koululaitosta ollaan viemässä. Siis Tuulikun kuvaamana tätä: ”Koulun on tarjottava lapsille kasvuympäristö, missä he voivat kehittyä omaan tahtiinsa itselleen sopivalla tavalla; uteliaisuus saa lapsen opiskelemaan, opettajan tehtävä on vain tarjota aineistoa; oppimateriaalia ei katkota 45-minuuttisiin tunteihin, vaan kerralla voidaan käydä läpi kokonaisuuksia, leikki ja työ täydentävät toisiaan!” Vallitseva menetelmä on ryhmätyö, kiinteärajaiset oppitunnit puuttuvat jne. Arvostelu pidetään minimaalisena. Hoh-hoijaa. Kuvattua tyyliä on sovellettu mm. Englannissa joissain kouluissa jo joskus 40 vuotta sitten. Mutta terävää kritiikkiä on kirjattu mm. tähän tyyliin: opiskelu ei voi pohjata vain kiinnostukselle, se vaatii työtä ja ponnistelua; sivistys ei voi perustua vain sieltä täältä raavituille katkelmille – koulu on liian salliva ja kiinnittää liian vähän huomiota välineaineisiin eli äidinkieleen ja matematiikkaan. Ja aika tärkeä näkökulma: opiskelijan luovuuden ja aktiivisuuden painottaminen ei voi olla vastakohta opettajan auktoriteetille ja esikuvalle. Vaan mitä onkaan tapahtumassa juuri nyt meidän omissa kouluissamme? Pisa-tulokset ovat heikenneet vallan hävettävästi, on jääty Eestistä jälkeen. Mutta meillä vaan opetushallinnon ideanikkarit jaksavat tähdentää, että ”koulu ei enää ole käytävä ja luokkahuoneita, vaan kaikki tilat ovat toisiinsa yhdistettäviä oppimisen tiloja. Suunta on kohti avoimia luokkatiloja, koska uusi opetussuunnitelma korostaa yhdessä tekemistä”. Jaa-a. Ja sitten vielä ihmetellään nykylasten ja - nuorten keskittymiskyvyttömyyttä ja rauhattomuutta! Psykologi Keijo Tahkokallio on todennut, että levottomuus on päällimmäinen ongelma Suomen jok´ainoassa koulussa. Pintamuotina suosittu itseohjautuvuus koulussa juuri johtaa siihen ja lisää sitä. ”Avoimet” oppimisympäristöt sopivat ehkä joillekuille ekstroverteille, mutta jopa enemmistölle, Tahkokallion mukaan ainakin 40–50:lle prosentille joukosta, eivät. No niin – mennyttä aikaa taitaa olla yhteisöllisyys, luokkatoverien muodostama piiri, joukossa ystäviä. Koska avoimet oppimisympäristöt estävät jopa tutustumista ja sen yhteisöllisyyden syntymistä… Tulevaisuudessa ei taideta enää kokoontua luokittain kymmenen vuoden välein jonkun vanhan lehtorin kera, kuten joskus muinaisaikoina on tehty. Kun ei ole koskaan opittu tuntemaan – ei edes ikätovereita. On opiskeltu avoimesti. Sen opiskelun tuloksiin taas vihjaa jo mainittu Pisa-menestys. Rauni Virtanen