Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kuntapäättäjän pitää olla kestävyysurheilija, shakinpelaaja ja myyntimies - On epärealistista odottaa äkillistä käännettä parempaan

Kunnallispolitiikka on juuri nyt kova harrastus. Se kysyy kestävyysurheilijan jaksamista, shakinpelaajan älyä ja jääkiekkoilijan kykyä kontakteihin. Taklauksia pitää osata ottaa vastaan niin eri mieltä olevilta poliittisilta vastustajilta kuin omilta kannattajiltakin. Ei voi vain reagoida, vaan pitää osata myös ennakoida. Pää alhaalla ei voi painaa menemään, sillä katse pitäisi osata kohdentaa lähitulevaisuuden lisäksi kauas 2020-luvulle. Kokonaisuutena arvioiden kuntataloudessa on jotain samaa kuin suomalaisessa mäkihypyssä. Pohjalla ollaan ja on epärealistista odottaa äkillistä käännettä parempaan. Kuntapäättäjien rooli ei todellakaan ole kadehdittava. Säästölistoja, sopeuttamista, korjausvelkaa sekä laskevien verokertymien ja valtionosuuksien kierrettä on tarjolla niin paljon, että raikkaille ratkaisuille on todellakin tarve. Oikeastaan hyvää on vain se, että kuntavaalit eivät kolkuta ovella aivan vielä. Jos kolkuttaisivat, puolueilla olisi isoja vaikeuksia haalia ehdolle täyttä määrää ehdokkaita. Päteviä ja innokkaita ei välttämättä riitä lyhyemmillekään listoille. Ongelma on yhtäläinen poliittisen värikartan kaikissa sävyissä. Mikään vastuullinen ryhmä ei voi luvata uusille innokkaille valtuustokandidaateille helppoja hommia. Vanhat valtuutetut tietävät saman jo kokemuksesta. Hyvinä vuosina asetelma oli tyystin toinen. Eri intressiryhmät oli helppo pitää tyytyväisinä, kun jaettavaa riitti kaikkiin ilmansuuntiin. Palveluja pystyi tarjoamaan niin kuntakeskuksiin kuin haja-asutusalueille. Valtiovarainministeriön keskiviikkona julkaisema taloudellinen katsaus tarjosi korutonta kertomaa. Kuntatalouden alijäämä kasvaa tänä vuonna historiallisen suureksi. Väestön ikääntyminen, sosiaali- ja terveydenhuoltomenojen kasvu sekä suuret investointitarpeet ovat murheena miltei kaikissa kunnissa. Julkisen talouden alijäämää ensi vuonna kasvattaa se, että hallitusohjelman mukaiset menolisäykset astuvat voimaan. Paikallishallinnon rahoitusaseman heikkeneminen puolestaan korostaa sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen tarvetta. Mitä nyt pitäisi tehdä? Katsauksen mukaan talouden vahvistuminen edellyttää tuottavuuden lisäämistä, rakenteellisia uudistuksia sekä kuntien ja kuntayhtymien omia kuntataloutta vahvistavia toimia. Saman voi sanoa myös selkokielisesti: Kunnat ja kuntayhtymät ovat pahoissa vaikeuksissa. Enää ei riitä, että säästetään, vaan palvelut pitää alkaa järjestää uudella tavalla, jotta raha riittää. Se vaatii luottamushenkilöiden lisäksi moniosaajien taitoja myös virkamiehiltä. Lisäksi tarvitaan myyntimiehen kykyjä. Asiat on osattava perustella niin, että ikävätkin asiat kuulostavat mahdollisuuksilta. Valehdella ei pidä, riittää kun uskottava.