Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Kettukapina Kankaanpäässä: Ajokoiran leima omistajillakin

Kankaanpäästä lähdettiin viikonloppuna molempina päivinä aamutuimaan 21 eri kohteeseen kettujahtiin. Vihiä ketuista oli hakemassa 22 ajokoiraa Pohjoismaista. Mukana oli neljä koiraa Ruotsista ja yksi Norjasta. Alfred Olofsson lähti Karvian metsiin Loke-ajokoiransa kanssa, Santaskylään pöytyäläinen Juho Mäki Kettu-Pekon Ronjan kanssa ja merikarvialainen Saku Laaksonen Pyyntimiehen Vallesmanninsa kanssa Isojoelle. Mukana seurasi tuomarit ja luvassa oli tarkkaa gps-seurantaa, miten monta minuuttia koira ajaa nimenomaan kettua. Hakuaikaa oli käytössä 240 minuuttia ja ajoaikaa oli 120 minuuttia. Parhaimmillaan matkaa kertyy koiralle yli 10 kilometriä. Sorkkaeläimien ajamisesta seurasi miinuspisteitä, joten koiraa moni saattoi joutua torumaan. – Kyse on kansainvälisestä koirakokeesta, joka on Suomen suurin tapahtuma. Toinen vastaava, mutta yksipäiväinen tapahtuma on Pohjanmaalla naisten järjestämä Kettupuuhka, kertoo Jouni Vanhatalo Kankaanpään seudun Kennelyhdistyksestä. Vanhatalo ideoi Kettukapinan 20 vuotta sitten, joten kyse on juhlavuodesta. Vanhatalo itse omistaa kolme ajokoiraa. – On tässä jo saanut ajokoiraleiman otsaansa, rotua arvostava Vanhatalo toteaa. Hän pitää tärkeänä, että ajokoira saa keskittyä joko kettuihin tai jäniksiin. Ohjaajan tehtävä on keskeyttää ajo, jos kohde ei ole oikea. Koirien kuvaussession jälkeen koirat omistajineen lähtivät päätuomarin arpomalle metsälohkolle. Alueita on aina Lavian metsistä Isojoelle Hyyppään asti – idän suuntaan lähdettiin Jämijärvelle ja länteen Siikaisten Leppijärvelle saakka. Tuomaristo pisteyttää kahden päivän ajalta kokonaistuloksen. Viime vuonna voittajaksi nousi ruotsalaisen kasvattajan Daniel Långin Jalovainaan Lumi, joka nyt oli 11. – Mielenkiintoisia tarinoita luvassa, kun porukka iltapäivällä palaa Artelliin, Vanhatalo tiesi. Kisassa ainoana Pohjois-Satakuntaa edustava merikarvialainen Saku Laaksonen on tuttu kävijä. Viime vuonna hänen ajokoiransa Pyyntimiehen Vallesmanni voitti parhaan uroksen tittelin. Nyt sijoitus oli 12. Suomenajokoira on suomalaisen koiranjalostuksen helmi, jota moni sanoo maailman parhaaksi ajokoiraksi. Rodun suosiota ylläpitää jäniksen ja ketun pitkät metsästysajat sekä ajokoirien erinomainen metsästysinto. Voittajaksi rankattiin kahden päivän ajojen perusteella Loke. Paras narttu oli Miklan Häly.