Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Asukkaat yksityisille markkinoille ja tilalle uusia pientaloja – Charles Myllymäki laittaisi Justeerin uuteen uskoon

Koronaepidemian huippua odotellessa kankaanpääläinen innovaatioyrittäjä Charles Myllymäki haluaa kertoa mietintöjään Kankaanpään tulevaisuudesta. Suurimpana huolena miehellä on Museoviraston suojelema Justeerin asuinalue, joka on nähnyt parhaat päivänsä jo vuosikymmeniä sitten. – On tehty ja tehdään remontteja. Rakennuksiin ei valitettavasti enää riitä mikään pintamaalaus. Ne ovat suurimmaksi osaksi siinä kunnossa, että minkäänlaista peruskorjausta ei kannata edes lähteä miettimään, toteaa Myllymäki. Myllymäki on tutkinut asiaa pitkään. Esimerkkinä hän käyttää alueella olevaa omakotitaloa. – Omakotitalon vuokra on 590 euroa kuukaudessa. Talossa sattuu vesivahinko ja siihen tehdään 10 000 euron remontti. Laskelmieni mukaan vuokraan sisältyvä lämpö ja vesi tekevät talvikuukautena noin 220 euron kustannukset vuokranantajalle, eli kaupungille. Siihen kun lisätään mahdollisen remonttia varten otetun lainan korko, noin 150 euroa kuukaudessa, tuottoa jää 220 euroa kuukaudessa ja siitä otetaan vielä verot pois. Remontin kustannusten maksamiseen kuluu siis lähes viisi vuotta, eikä asunnon arvo ole tosiasiallisesti noussut yhtään, laskee Myllymäki. Justeerin vieressä käytännössä koko elämänsä asunut Myllymäki ihmettelee sitä, että lämmitys kuuluu asuntojen vuokraan. – Itse kukin tässä joutuu itse lämmityksensä maksamaan. Kun lämmitys kuuluu vuokraan, vuokralainen viis veisaa lämmityskuluista, koska ne jäävät kaupungin maksettavaksi. Myllymäen mukaan tosiasioita on turha kieltää. – Onko mitään järkeä remontoida ja pitää yllä asuntoaluetta, jonka jokaisen asunnon myyntiarvo on miinusmerkkinen? Tuon kuntoisissa asunnoissa ei saisi edes asuttaa ihmisiä. Justeerin asuinalueesta tulee vuosien saatossa entistä suurempi riippakivi jo valmiiksi vaikean taloustilanteen kanssa kamppailevalle kaupungille. – Rakennusten kunto huononee huononemistaan ja vuokralaiset vähenevät. Museovirastolta ei tulla saamaan lanttiakaan kunnostusrahaa, koska kovat ajat koettelevat myös heidän talouttaan. Asuttamattominakin asuntojen lämmöt on pidettävä päällä ja kaupungin kulut kasvavat. Rotat ja hiiret valtaavat tyhjät talot. Kaikki tämä kaatuu meidän veronmaksajien niskaan. Myllymäki on mielessään hahmottanut jo suunnitelman, miten tilanne saataisiin muuttumaan. – Jos Justeerin asukkaat voitaisiin asuttaa Kankaanpään vapaille yksityisille asuntomarkkinoille. Millaisia vaikutuksia sillä olisikaan? Rahat lähtisivät elämään aivan uudenlaista elämää talousalueellamme. Vastaavasti kuin nyt, missä kaupungin saama vuokratulo katoaa asuntoalueen monenmoisiin korjauksiin kohteissa, joiden arvo on miinusmerkkinen. Kaupungin omistamien vuokratalojen suojelupäätöstä kannattaisi hakea purettavaksi. Myllymäen mukaan Justeerin alue on suuri mahdollisuus Kankaanpäälle aikana, jolloin uudet työpaikat ovat kiven alla ja monessa perheessä eletään epävarmaa aikaa. – Tiedän, että Museovirasto pitää hampain kiinni tällaisen kohteen suojelupäätöksestä. Mutta niin kauan kuin niillä ei ole antaa täysimääräistä rahallista tukea kohteeseen, niiden on hyväksyttävä ajatus sen purkamisesta. Ja vaikka siihen löytyisikin rahaa, mikä on siis täysin absurdi ajatus, se olisi järkyttävää rahan tuhlaamista. Kaupungin talous on jo valmiiksi huonossa jamassa, ja koronan takia tullaan sukeltamaan vielä syvemmälle. Vanhan ja ränsistyneen asuinalueen voisi Myllymäen visioissa muuttaa uudenlaiseksi pientaloalueeksi. – Me tarvitsemme Kankaanpäässä alueen, missä on edullisia ja tehokkaan kokoisia omakotitaloja, joita olisi edullista hankkia ja markkinoida. Alueelle voisi rakentaa kaksikerroksisia pienomakotitaloja, joiden koko olisi maksimissaan 100 neliötä. Visiossaan Myllymäki nojaa muun muassa asuntokaupan nykytrendiin. – Ei ole mitään järkeä rakentaa 250 000 euron omakotitaloa jos ei ole omaa varallisuutta. Ja vaikka olisikin, jos työt loppuvat ja joutuu muuttamaan työn perässä pois, kenelle myyt talosi jotta saisit edes omasi pois? Pakottavan tilanteen tullessa, pientalosta olisi huomattavasti helpompi päästä eroon. – Justeerin maa-alue saattaa olla tulevaisuudessa Kankaanpään tärkein asia uudisasukkaiden, elävöittämisen, houkuttelevuuden ja talouden kannalta, Myllymäki toteaa. "Onko mitään järkeä remontoida ja pitää yllä asuntoaluetta, jonka jokaisen asunnon myyntiarvo on miinusmerkkinen? Charles Myllymäki