Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Blogit Live

Vieskerin Virva puolustaa kuningatartitteliään vasta ensi vuonna – Tamman valmentaja Sanna Päivike odottaa paluuta raviradoille: ”Mukava tietenkin on nähdä myös kanssakilpailijoita, valmentajia ja ohjastajia”

Viime vuoden ravikuningatar, honkajokelaisen Talli Vanhahongon omistama Vieskerin Virva, ei pääse puolustamaan titteliään tänä vuonna, sillä Seinäjoelle myönnetyt kuninkuusravit on koronaepidemian vuoksi siirretty vuodella eteenpäin. – Tietenkin on pettymys, että kunkkareita ei tänä vuonna ajeta, mutta päätös on varmasti aivan oikea. Olisi ollut hienoa olla mukana puolustamassa titteliä, sanoo tamman kankaanpääläinen valmentaja Sanna Päivike . Hän toivoo, että ensi vuonna kaikki on kunnossa ja Virva on mukana suomenhevoshuippujen juhlassa. – Tämä on kuitenkin ala, jossa täytyy mennä päivä kerrallaan, valmentaja muistuttaa. Vieskerin Virvalle kävi helmikuussa tarhassa haaveri. – Puikkoluusta irtosi pieni lastu, joka sitten leikattiin Tampereen Hevosklinikalla. Toipuminen on sujunut hyvin, ja nyt on palattu normaaliin treeniin. Tamma on vireä ja iloinen oma itsensä, Sanna Päivike kertoo. Lohikossa Isosalontiellä toimivan tallin arkeen korona ei ole kovin paljon vaikuttanut. – Normaalisti ovat treenit jatkuneet. Suurin osa vieraistakin valmennettavista sattui olemaan peruskuntokaudella, joten ravien ajamattomuus ei asiakkaita tältä osin ole niin haitannut. Tietenkään kimppaomistajien kokoontumisia ei ole päästy normaalisti toteuttamaan, mutta enemmän olen sitten valmentajana koittanut lähettää kuvia, videoita ja muutenkin kuulumisia. Suomen ravikesä on alkamassa varovaisesti ja ilman yleisöä varsinaisesti kesäkuun alusta. Muutamia kilvanajoja on jo toukokuun puolella. – Toivotaan, että toiminta lähtisi hyvin käyntiin ja että uusilta peruutuksilta tai pidemmiltä tauoilta vältyttäisiin. Valmentaja on hyvillään, kun pääsee taas paremmin toteuttamaan ammattiaan. – Mukava tietenkin on nähdä myös kanssakilpailijoita, valmentajia ja ohjastajia. Sanna Päivike pyrkii siihen, että kesäkuun alussa kaikki vanhemmat starttihevoset ovat valmiita starttiin ilmoitettaviksi. – Jää nähtäväksi, miten kilpailuihin pääsee mukaan, kun lähdöt ajetaan vain 10 hevosen voimin ja muutenkin halukkaita kilpailijoita tulee olemaan paljon. Viime kaudella hyvin 4-vuotislähdöissä pärjänneen Isosalon Ihmeen kanssa tähdätään 5-vuotiaiden isompiin kilpailuihin. Lisäksi tallista on tulossa uusia nuoria hevosia, joiden ensimmäinen tähtäin on koelähtö ja sitten jatketaan kilpailuihin. – Vieskerin Virvan kanssa palataan varmaan heinäkuussa radalle, jos kaikki nyt sujuu hyvin. Sillä koitetaan ajella sitten mahdollisia tammalähtöjä, sanoi Sanna Päivike.