Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Potkua työllisyyteen - uusia eväitä osaavan työvoiman saatavuuteen

Kankaanpää panostaa osaavan työvoiman saatavuuden lisäämiseen yhdessä muiden seutukaupunkien kanssa. Hankkeen toimenpiteet ja vaikutukset keskittyvät pääosin Kankaanpäähän ja osin myös Pohjois-Satakunnan seutukunnan lähikuntien elinkeino- ja työelämään. Elokuuhun 2021 jatkuva alueellisten Innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämishankkeen tavoitteena on edistää eri työelämätoimijoiden välistä yhteistyötä. Valtakunnallisessa hankkeessa on neljä teemaa, joista Kankaanpää on mukana työllistymisen tukemisessa julkisten palveluntarjoajien ja yritysten yhteistyöllä. Paikallisesti on jo päästy hyvään vauhtiin. – Hakemuksen Kankaanpäätä koskevan osion valmistelussa olivat mukana Kankaanpään kaupungin elinkeinopalvelut sekä Sataedun ja Satakunnan TE-toimiston Kankaanpään toimipaikat, kertoi alueasiantuntijana toimiva Petri Tyrkkö Sataedulta. – Seuraavaksi jalkaudumme yrityselämään keräämään kokemuksia siitä, miten voisimme heitä palvella tämän seutukunnan yhteisen asian kanssa. Tavoitteena on saada osaava työvoima kohtaamaan työvoimaa tarvitseva työnantajapuoli. Tarkoituksena on, että hankkeessa hyväksi havaitut kokeilut ja toimintamallit jäävät elämään. Hankkeella pyritään tehostamaan osaavan työvoiman ja työpaikkojen kohtaamista ja tarvittaessa sitä tuetaan koulutuksen avulla. Lisäksi pyritään vastaamaan työvoimapulaan kehittämällä Kankaanpään vetovoimaisuutta. Ensimmäisinä konkreettisina toimina luodaan teollisuuden toimijoiden verkosto sekä annetaan tukea nuorten työllistymiseen – Hankkeessa on jo lähdetty liikkeelle useilla mikrotason tekemisillä ja verkostoitumisilla. Käytössämme ei ole investointivaroja, mutta voimme koittaa tukea muita toimijoita verkostomme palveluiden kautta, kertoo alueasiantuntija Petri Tyrkkö. Kankaanpäässä vaikutti aikoinaan menestyksekkäästi metallin neuvottelukunta -niminen yhteistyöelin alan toimijoiden kesken tiedonjaon, yhteistyön ja toimialan kehittämisen ympärillä. – Kutsumme tämän neuvottelukunnan taas koolle. Tarkoituksena on päivittää toiminta vastaamaan tämän päivän tarpeita ja laajentaa sitä kehittämään myös teknologia-aloja, kertoi Kankaanpään kaupungin elinkeinojohtaja Marko Rajamäki. Myös nuorten työllistymisen tukeminen on päätavoite. Ensi vuonna järjestetään kesätyömarkkinat, jossa tuodaan työnantajat ja nuoret opiskelijat yhteen. Tapahtuman rinnalle on suunnitelmissa luoda verkkosivusto, johon kerätään alueen yritysten rekrytointikanavat ja avoimet työpaikat. Sen kautta olisi helppo hakea kesätöitä, työssäoppimispaikkaa tai vakituista paikkaa. Tapahtuman ja verkkosivuston yhteistavoitteena on tuoda konkreettisesti esille se, mitä kankaanpääläisissä yrityksissä tehdään. Työ- ja Elinkeinoministeriön rahoituksen hankkeen toteuttajille myönsi Etelä-Pohjanmaan liitto. Valtion osuus hankkeen rahoituksesta on 70 prosenttia ja lopun osan kustannuksista hoitavat yhdessä Sataedu ja Kankaanpään kaupunki. Alueellisesta toteutuksesta vastaa Sataedu, ja lisäksi kootaan alueen toimijoista koostuva aluetyöryhmä. " Tavoitteena on saada osaava työvoima kohtaamaan työvoimaa tarvitseva työnantajapuoli. Petri Tyrkkö