Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

KaMa kaatui kotikentällään niukasti pienten marginaalien ottelussa: ”Vähän vaisu kuva jäi tästä pelistä”

Pohjanlinnan pesäpallostadionille lauantaina Kankaanpään Mailan ja Imatran Pallo-Veikkojen väliseen otteluun saapuneet reilu 600 katsojaa saivat rahoilleen vastinetta. Tiukan ja tasaisen ottelun aikana joukkueiden kannattajat pääsivät kokemaan sekä iloisia että katkeria hetkiä. Pisteet olivat molemmille joukkueille arvokkaita tasaisessa keskikastin taistelussa. Kahden tasalukemiin päättyneen jakson jälkeen voittaja saatiin lopulta selville supervuorossa. Lähes kolmetuntisen ottelun vei lopulta nimiinsä vierailija IPV jättäen KaMan yhteen sarjapisteeseen 0–1 (4–4, 3–3, 1–2)- tappion jälkeen. – Kyllä meillä oli tänään tarpeeksi kotiutusmahdollisuuksia. Vapaat lyönnit eivät tahtoneet tippua samaan tapaan kun harjoituksissa. Vähän vaisu kuva jäi tästä pelistä, kiteyttää KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen ajatuksiaan heti ottelun päätyttyä. Avausjaksolla kotijoukkue KaMa esitti vahvaa sisäpelaamista. Joukkue johti kolmannen aloittavan sisävuoron jälkeen jaksoa 4–1 kahdella Miikka Riikosen sekä Kari Kellokosken ja Arttu Ruuskan yksittäisillä juoksuilla. Tiukasti omissa käsissä ollut jakso kääntyi kuitenkin tasalukemiin IPV:n kolmannen tasoittavalla. KaMan ulkokenttää juoksuista ei kuitenkaan voi syyttää, sillä Sami Partasen , Juho Toivolan ja Joona Sikiön lyönnit olivat vastustamattomia. Tämän tunnustaa myös Karttunen. – Olimme hyvin pelissä mukana. Se täytyy kyllä todeta, että vierasjoukkue löi juoksunsa monissa kotiutuksissa hienoilla lyönneillä. Toinen jakso eteni loppuun saakka erittäin tasaisissa tilanteissa. IPV oli jo yhden palon päässä ottelun voitosta jakson neljännen tasoittavalla ulkovuorollaan. KaMa venyi kuitenkin viimeisellä hetkellä jaksotasapeliin, kun viimeisenä lyöjänä kahden palon tilanteessa lyöneen Miikka Riikosen kova kakkospesän päälle suuntautunut niitti poltteli imatralaisten räpylässä. Topias Liljan tuodessa tasoitusjuoksun ottelussa siirryttiin supervuoroon. Supervuoron aloittavalla KaMa siirtyi juoksun johtoon ottelussa neljä juoksua sivaltaneen Riikosen johdolla. Sitkeä IPV tuli kuitenkin ensin rinnalle Sami Partasen tarkkaakin tarkemmalla vapaalla kakkosjatkekumuralla. Lisäpisteen ratkaisi lopulta imatralaisille kahden palon ajotilanteessa Mikko Kosonen , joka löi pahasta syötöstä kolmossauman puhki. Rasmus Surakan tuotua juoksun IPV nappasi kauden neljännen voittonsa. Molempien joukkueiden osalta parhaiden pelaajien palkinnot menivät kokeneille, loistopelin pelanneille Jouni Itävalolle sekä Sami Partaselle . Partasen vahva panos oli imatralaisten sisäpelin onnistumisen kannalta mannaa. – Päätimme, että otamme tänään voiton tyylillä millä hyvänsä. Tiukoille se taas meni, mutta kyllä nyt kelpaa. Supervuoron Kososen kotiutus oli hieno suoritus siihen paikkaan, toteaa pelikenttien väriläiskänä tutuksi tullut Partanen.