Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Verotiedot

Jämin Jänteen hiihtäjät flunssan kourissa – miesten kympillä ainoana matkaan päässyt Markus Vuorela nappasi lupaavan 13. sijan

Sairastelut pilasivat pahasti Jämin Jänteen hiihtäjien kilpailuviikonloppua. Oloksen Tykkikisojen miesten 10 kilometrin perinteisen tyylin hiihtoon piti startata lauantaina kolmikko Ristomatti Hakola , Antti Ojansivu , Markus Vuorela . Heistä ainoastaan Vuorela pääsi matkaan Hakolan ja Ojansivun potiessa flunssaa. Vuorela onnistuikin Jämin Jänteen yksinäisenä soturina kohtuullisen hyvin. Tuloksena kansainvälisessä kilpailussa oli 13. sija ja aika 26:40.6, jolla Vuorela hävisi ylivoimaiselle voittajalle Iivo Niskaselle 1:56.2. – Hiihto tuntui ihan hyvältä ja jaksavalta. Reitillä oli paljon tasatyöntöä, joka on minulle vähän vaikeaa. En hyytynyt missään kohtaa, mutta vauhtia olisi pitänyt olla enemmän, Vuorela analysoi. Vuorela on kilpailuunsa puolittain tyytyväinen. Hän tunsi hiihtäneensä omalla tasollaan, mutta ero kärkeen venähti turhan pitkäksi. – Olisin varmaan tyytyväisempi, jos Niskanen ei olisi hiihtänyt. Iivoon ei olisi pitänyt tulla noin paljon kaulaa. Vertailun vuoksi Vuorela hävisi toiseksi sijoittuneelle venäläistykki Alexander Bolshunoville vain 1:16.4, mikä kuulostaa jo paljon rohkaisevammalta erolta maailman huippuhiihtäjään. 23-vuotias Vuorela tavoittelee tällä kaudella mahdollisimman monia maailmancup-startteja, tarkoituksenaan kerätä niissä mahdollisimman paljon pisteitä. Viime vuonna Vuorela pääsi hiihtämään kaksi kertaa maailmancupia Suomen ulkopuolella, parhaana saavutuksenaan 35. sija Holmenkollenin 50 km hiihdossa. – Harjoituskaudella on ollut parempiakin signaaleja kuin mitä tämä kisa osoitti. Tunnen kehittyneeni ja pystyväni vielä kovempaan vauhtiin. Antti Ojansivu kertoo, ettei mistään vaikeammasta sairastelusta ole hänen ja Hakolan kohdalla kyse. – On tämmöinen pieni flunssa, jonka takia kannatti jäädä varmuuden vuoksi pois, sillä ensi viikonloppuna kilpaillaan taas. Ojansivu ja Hakola odottavat parhaillaan testituloksia, joista selviää, ovatko heidän flunssansa virusperäisiä ja mahdollisesti samaa alkuperää. Ojansivu katsoo luottavaisena kohti tulevia kilpailuja. – Näille ei mitään voi. Kun harjoittelee kovaa ja tekee paljon, altistuu sairastumisille. Jänteen naishiihtäjillä oli terveytensä puolesta vielä huonompaa onnea kuin miehillä. Jemina Böök joutui jäämään koko Oloksen matkalta pois sairastumisensa takia. Josefiina Böök puolestaan osallistui perjantaina naisten sprinttiin, mutta jäi karsintaan. – Ei ollut koko viikkona sataprosenttinen olo. Heti, kun lähdin kisaamaan, huomasin, että kaikki on pielessä. Josefiina Böökin mukaan hänellä on ollut koko kauden jaloissa ja selässä ongelmia, jotka haittaavat perinteisen tyylin hiihdossa. Lisäksi kilpailun alla ilmeni muita terveysongelmia. Hän säilyttää kuitenkin myönteisen asenteensa. – Nyt otetaan iisimmin, ja viikon päästä suunnataan kohti Rovaniemen kisoja. Jämin Jänteen 19-vuotias lupaus Jussi Jussila kilpailee vielä nuorten sarjassa, mutta haki Olokselta tuntumaa siihen, miten pysyy miesten kyydissä. Perjantain sprintissä vauhti riitti kohtalaisen hyvään 57. sijaan yli sadan hiihtäjän joukossa. Jussila puristi 1,4 kilometrin ladulla eron venäläiseen karsinnan kärkimies Alexander Bolshunoviin alle 20 sekunnin. Mikäli Jussilan kehitys jatkuu yhtä positiivisena, tulevina vuosina maailman kärki ei välttämättä mene enää kovin kaukana. Oloksen kansainvälisten FIS-Tykkikisojen kaikki tulokset täällä .