Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Pesäpallo Puheenvuoro Näköislehti Blogit Live Koronavirus

Uhkia ja mahdollisuuksia

Kankaanpääläinen pesiskesä on sujunut miesten osalta mollivoittoisesti. Kymmenennettä kautta putkeen Superpesiksessä pelannut KaMa on hyvästä alkukaudesta huolimatta valahtamassa jälleen kerran pudotuspelien ulkopuolelle. Pudotuspelimahdollisuus on enää teoreettinen ja tällä hetkellä Satakunnan miespesäpalloilun lippulaiva majailee sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Olenkin kuullut monesta suusta lausahduksen, "onneksi tänä vuonna kukaan ei tipu". Onhan se toki hyvä asia, mutta samalla moni pesisniilo, itseni mukaan lukien, miettii huolestuneena miten meille käy ensi kaudella. Kauden lähestyessä loppuaan siirtohuhut käyvät kuumina. Villeimpien huhujen mukaan koko Mailan edustusmiehistö olisi hajoamassa, joidenkin tulkintojen mukaan "vain" puolet pelaajista olisi lähtökuopissa. Kenenkään suusta en ole vielä kuullut, että joukkueen runkopelaajat pysyisivät Kankaanpäässä. Jos, tai paremminkin kun, osa pelaajista siirtyy muihin seuroihin, on Mailan jälleen kerran lähdettävä lähes nollista liikkeelle. On harmillista, että joukkue ei ole nykyisen projektinsa aikana ottanut askelta eteenpäin. Nyt näyttää käyvän niin, että otetaankin askel taaksepäin. Tämän kauden – kuten myös viime kauden, joukkue on sen tasoinen, että pudotuspelipaikasta pitäisi puhua lähes itsestään selvänä asiana. Urheilussa kaikki ei valitettavasti aina suju käsikirjoituksen mukaan, ja tänäkin vuonna pelit päättyvät runkosarjaan. Eli torstaina pelattaneen tämän kauden viimeinen superpesisottelu Kankaanpäässä. Vaikka uuden joukkueen rakentaminen kuulostaa äkkiseltään pahalta, on siinä monia hyviäkin puolia. Kun päästää aloittamaan jotain uutta, se luo myös mahdollisuuksia. Onnistumiset ruokkivat toisiaan ja positiivisen lumipalloefektin käynnistyessä vain taivas on rajana. Sen todisti Ässien Suomen mestaruus kaudella 2013. Silloin keskinkertainen joukkue sai hurmoksen päälle ja lopulta koko Pori oli sekaisin. Täysin mollivoittoisesti ei kankaanpääläinen pesiskesä ole sujunut. Naisissa Mailajunioreiden ykköspesisjoukkue pelaa noususta Superpesikseen. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, miten keskiviikkoillan kamppailu helsinkiläistä Roihua vastaan päättyy. "Välieräsarjan" voittaja selviää kahdella voitolla ja seuraava Mailajunioreiden ja Roihun kamppailu pelataan perjantaina Kankaanpäässä. Ottelusarjan voittaja pääsee pelaamaan noususta pääsarjaan. "Urheilussa kaikki ei valitettavasti aina suju käsikirjoituksen mukaan.